Tänään perjantaina ensi-iltansa saava Armotonta menoa – hoivatyön lauluja on musiikillinen dokumenttielokuva hoivatyön tekijöistä ja vanhusten hoivan tilanteesta sekä ongelmista nykyaikaisessa Suomessa. Työn kovin karustakin arjesta ja tilanteista kerrotaan perinteisempien dokumentaaristen kohtausten ja dialogin lisäksi kuorolaulun keinoin.
Elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat Susanna Helke ja Markku Heikkinen. Helke kertoo työstäneensä hoivatyöhön liittyvää, naisten kokemusten näkökulmasta kerrottua elokuvaa jo vuonna 2014. Projektista kuitenkin luovuttiin, sillä ihmiset eivät uskaltaneet puhua.
Kun vanhushoivan kriisi nousi ajankohtaiseksi aiheeksi alkuvuodesta 2019, nostettiin ajatus uudestaan pöydälle.
”Yhtäkkiä tajusin, että tässä on metodi. Ei ole kyse yksittäistapauksista, vaan on paljon tällaisia juttuja, että ihmiset on ajettu nurkkaan ja uuvutettu. Siihen lisäksi vielä kaikki absurdit asiat, mihin tehostaminen johtaa”, myös elokuvan ohjaajana toiminut Helke kertoo.
”Tajusimme, että laulamalla pystyy kertomaan näitä tarinoita kollektiivisesti. Ei ole kysymys jostain yhdestä Tiinasta, vaikka hän onkin hieno hahmo.”
Helken mainitsema Tiina on elokuvan päähahmo, perustuu tosielämän henkilöön. Tämä ihminen oli yksi ensimmäisiä hoivatyön ongelmia esiin tuovia hoitajia.
Ydinlöytö ja Helken mielestä ”koko elokuvan sydän” olivat hoitajien lähettämät anonyymit kirjeet. Elokuvan tiimi aloitti hoitoalan ammattiliittojen avustuksella kampanjan, jossa he pyysivät hoivatyön tekijöitä kertomaan kokemuksistaan anonyymisti. Kirjeitä tuli lopulta satoja.
”Ihmiset ovat varmaan kirjoittaneet niitä hirveän vimmaisessa tai väsyneessä tilassa joskus työvuoron jälkeen. Niissä on ihanalla tavalla tekstinä suoraa puhetta ja hienoa arjen runoutta. Ne muotoilutkin ovat niin hienoja! Siellä on esimerkiksi tällainen ilmaisu kuin ’ettei laiha kylmäinen mummo paleltuisi’.”
Hoitajien kirjeet päätyivät sellaisenaan sanoituksiksi elokuvan lauluihin. Tekstejä on editoitu ainoastaan rytmityksen ja sanajärjestyksen osalta.
”Alkuperäiseen ei ole koskettu eikä sanoja ole lisätty. Ne on täyttä totta, ja niissä on myös todistusvoimaa, sillä ne ovat dokumentaatiota oikeista kokemuksista”, Helke kertoo.
Dokumentin musiikeista vastasi Anna-Mari Kähärä. Hän on säveltänyt, sovittanut ja tuottanut elokuvassa kuultavat kappaleet alusta loppuun asti. Kähärä on paitsi työskennellyt musiikkituottajana koko ikänsä myös tehnyt musiikkia teatterinäytöksiin, elokuviin ja musikaaleihin. Ammatiltaan hän on säveltäjä ja muusikko.
”Tykkään heilua monella sektorilla. Pyrin kuitenkin tekemään musiikkia aina omista lähtökohdista, eli niin että oma emootio ja musiikin tunnistettavuus on mukana”, Kähärä kertoo.
”Runot ja sanat ovat mulle ehkä suurin inspiraatio säveltäjänä. Pelaan sanojen kanssa tosi paljon, ja joskus myös itselleni monimutkaiset runot saattaavat selkiytyä vasta sen jälkeen, kun ne on jo säveltänyt. Yritän tulkita rivien välejä säveltäjänä.”
Jo alkuperäistä sote-elokuvaa ideoidessaan Helkellä ja Heikkisellä oli ajatus, että asioista kerrottaisiin osin kuorolaulun avulla. Kun idea Armotonta menoa -elokuvasta alkoi muodostua, he pyysivät Kähärää mukaan, sillä tiesivät tämän tehneen paljon kuoro- ja elokuvamusiikkia.
Dokumentin musiikkien tekemiseen meni Kähärän mukaan kaksi tai kolme vuotta. Hän etsi Helken kanssa oikeanlaista tyylilajia etenkin hoitajien kirjeitä käsitteleviin kappaleisiin.
”Se lähti kansanmusiikista. Sieltä tulee se kansan ja hoitajien ääni, mutta siinä piti olla myös ripaus bluesia ja kapinaa mukana. Lopputuloksessa yhdistyy jollain tavalla kansanlaulu ja juurimusiikki.”
Kähärän vastuulla oli myös valita muusikot, studiot, äänittäjät ja kuorot. Elokuvassa nähtävät kuorot ovat pohjoissavolaiset Vimma, Tri-Angeli, Ruukittaret, SekasSet, Vielä raikaa ja KaaviSet, ja ne esittävät laulut huulisynkkaamalla.
Tosiasiassa kappaleet on äänitetty studiossa, ja niiden esittäjät ovat Philomela-kuoro ja Kähärä, Laulusta voimaa -kuoro Marjukka Riihimäen johdolla ja Musiikkiteatteri Nyt Kähärän ja Tuukka Leppäsen johdolla. Kokoonpanot vaihtelevat kappaleiden kesken, eli kaikki eivät laula yhtä aikaa tai yhdessä.
”Philomela-kuoro oli selkeä valinta, koska olen työskennellyt heidän kanssaan aiemmin ja he ovat laulaneet tekemääni musiikkia jo 25 vuoden ajan. Halusin, että mukana on monenlaisia ääniä, ja siinä kuorossa on laaja ikäjakauma noin 25-vuotiaista 65-vuotiaisiin.”
Kuorojen lisäksi taustalla on viiden henkilön ryhmä, joka soitti harmonikkaa, kontrabassoa, harmoonia, kitaraa, Hammond-urkuja ja pianoa.
Kähärä säveltää kappaleensa tavallisesti pianolla ”harmonia suhteessa melodia -pohjalta”, mutta elokuvassa kuultavat hoitajien kirjeisiin pohjautuvat kappaleet hän sävelsi laulamalla. Philomela-kuoron mukaan sekoitetut lauludemot Kähärä äänitti siirtolapuutarhamökissään.
”Kirjeitä luettuani improvisoin, mitkä tekstit ja lauseet svengaavat milläkin tavalla. Huusin niitä, satoja raitoja itsekseni aamusta iltaan parin viikon ajan.”
”Välillä huusin niitä yöllä enkä tajunnut, että ikkuna oli auki. Mietin, että ajattelikohan naapurit, että olen tullut hulluksi, kun huusin siellä että ’hoitajille saa kyllä kuka vaan sanoa ihan mitä haluaa’ varmaan tuhat kertaa kolmi- ja neliäänisesti”, Kähärä nauraa.
Elokuvan nimi Armotonta menoa on viittaus Sepi Kumpulaisen samannimiseen kappaleeseen vuodelta 1991. Kumpulaisen kirjoittama sanoituspätkä ”eikä yhtään me mistään nyt tingitä” kääntyy elokuvassa kuultavassa uudelleensovitetussa ja -sanoitetussa kappaleessa muotoon ”kaikesta nyt tingitään”. Se on hyvä tiivistys käsiteltävistä aiheista.
”Tarkkakorvaiset voivat kuulla, että kappale kulkee mukana ensin instrumentaalisena. Haitari soittaa sitä sekä duurissa että mollissa ja monenlaisissa fiiliksissä läpi elokuvan. Lopputekstien aikana tulee tämä uusi kuorosovitus.”
Kähärä on iloinen, että pääsee säveltäjänäkin vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin – tässä tapauksessa siinä toivossa, että vanhushoivan tila menisi parempaan suuntaan.
”On pakko ajatella myös sitä, että me olemme ne tulevat vanhukset. Haluammeko, että asiat pysyvät ennallaan, ja haluammeko tuollaisiin olosuhteisiin sitten, kun on meidän aika mennä hoitolaitoksiin?”
”Susanna on hieno ohjaaja, ja hän on tehnyt hienon elokuvan. Olen tosi ylpeä ja kiitollinen, että saan olla tässä mukana.”
Kähärä uskoo, että hoitajien laulut jäävät ihmisten mieleen ja pistävät miettimään.
”Musiikki on taidemuotona todella emotionaalinen, ja lauletut lauseet saattavat koskettaa tosi syvältä. Myös toisto on minusta taiteessa aina hyvä asia.”
”Ne laulut ovat ihan täyttä totta, ja elokuva auttaa varmasti myös ymmärtämään nyt lakkoilevia hoitajia. Tämä on mielestäni myös poliittisesti tosi tärkeä elokuva, joka kaikkien pitäisi nähdä.”
Kähärä kiittelee erityisesti elokuvan tekijöitä ja päähenkilöitä, sillä tällaisen elokuvan tekemiseen mukaan lähteminen ei ole mikään itsestäänselvyys.
”Ilman heitä tätä elokuvaa ei olisi. Ja tällaisia elokuvia meidän pitää tehdä, Suomesta ja suomalaisista asioista.”
”Ainakin mulle on paljastunut tässä muutaman vuoden aikana, ettei Suomi olekaan sellainen hyvinvointivaltio jossa olen luullut kasvavani. Kun tekee dokumenttielokuvaa näin spesifistä aiheesta, sieltä paljastuu paljon, ja nämä asiat ovat tulleet monille ihmisille suurena yllätyksenä.”
Armotonta menoa – hoivatyön lauluja on nähtävissä elokuvateattereissa kautta maan tästä päivästä alkaen. Katso elokuvan traileri alta.