Perjantaina ilmestyi Vilma Alinan kolmas studioalbumi nimeltä True Crime. Edellinen levy sai Rumbalta rohkaisevan arvion, mutta molemmilla aikaisemmilla albumeillaan platinaa myynyt artisti keskittyy nyt syntikkapoppiin painottuvasta äänimaailmasta poiketen orgaanisempaan tekemiseen, ja onkin True Crimen kohdalla tarttunut pianon sijaan kitaraan. Universalin julkaisemalta levyltä löytyy 12 kappaletta, joista peräti 9 on kokonaan uusia.
Aiheena levyllä on teemoista vanhin, nimittäin rakkaus, mutta suorastaan hämmentävän terävällä ja tuoreella tavalla Vilma Alina ottaa sen käsiteltäväkseen. Kokonaisuus on moniulotteinen ja syväluotaava sukellus tunteisiin, joita ei niinkään rakastuminen vaan enemmänkin sen rakoilu ihmisessä herättää. Pelko, syyllisyys ja katumus aaltoilevat pohjalla, kun lumoavalla tavalla varjoisat biisit punovat tarinaa kasaan.
Siinä onkin yksi niistä syistä, joiden takia True Crime pysyy niin jännittävänä, kuten hyvän trillerin kuuluukin. Rakkaus ei nimittäin tässä kontekstissa ole mitään kepeää vaaleanpunaista pumpulia, vaan sen kääntöpuoli on verenpunainen, viiltävä ja tuhoisa.
Viime syksyn Rumba-tv:n haastattelussa Vilma Alina kategorisoi musiikkinsa pohdiskelevaksi ja tarinalliseksi popiksi, ja se onkin varsin osuva kuvaus ottaen huomioon kuinka tarkkanäköisellä tavalla levyllä käsitellään ihmissuhteita ja tunnevyyhtejä. Lisäksi huomionarvoista on kappaleista huokuva aktiivinen toimijuus. Vaikka sydänsurut meinaavat jyrätä alleen, suru lamaannuttaa ja haastavat kokemukset hajottaa, huokuu kaiken pohjalta puhdas elämänilo.
Siksi True Crime ei missään nimessä ole masentava tai toivoton levy, vaan päinvastoin se voi hyvinkin onnistua valamaan paatuneempaankin kyynikkoon ripauksen myönteisyyttä.
True Crimessa huomion kiinnittää myös se, kuinka itsevarma ja kypsä kokonaisuus se on. Se saattaa johtua herkkyyden ja haavoittuvuuden paljastamisesta, tai sitten asiaan vaikuttaa puhtaan tekninen seikka. Kokonaisuuden tuotantoprosessiin keskityttiin nimittäin vasta sen jälkeen kun kaikki biisit oli kasattu akustisiksi lauludemoiksi, minkä seurauksena levy tuotettiin nimenomaan kokonaisena albumina.
”Näen kappaleet usein päässäni kuin pieninä elokuvakohtauksina ja musta on hauska keksiä hahmoille paljon laajempia taustatarinoita kuin biisit paljastavat. En ole koskaan osannut samaistua mihinkään täydelliseen voittajahahmoon, vaan huomaan laulujeni hahmojen olevan herkkiä, monimutkaisia ja usein vähän rikkinäisiä”, kuvaa Vilma Alina.
Pääset kuuntelemaan True Crimen alta.