Etta on henkisesti koditon, muttei musiikkinsa puolesta

Uutta Ettaa!

28.11.2021

Tänä vuonna Tyttö-debyyttialbuminsa julkaissut Etta ei ole erityisemmin jäänyt lepäilemään. Albumilta löytyvä Ämmä-kappale on vähitellen löytänyt yleisönsä ja striimannut kultaa. Kuin sen vastapainoksi, artistilta ilmestyy Koditon-kappale alleviivaamaan lahjakkuuksia ja tarjoamaan myös jotain uutta.

Koditon on tuotannollisesti kuin Timbalandin pelikirjasta löytyvä tarttuvuuteen pohjautuva lauluvetoinen rap-biisi yksinäisyydestä. Etta huokuu monesti itsevarmuutta, mutta nyt hän paljastaa oman haavoittuvaisuutensa selkeästi aiempaa avoimemmin:

”Olin pitkässä ihanassa parisuhteessa, joka kuitenkin tuli päätökseen muutama vuosi sitten. Tää biisi kertoo siitä mun eron jälkeisestä kipuilusta, kun yritän löytää taas mun paikkaa itekseni täs maailmassa. Oon ollut viime aikoina helvetin yksinäinen, ja tuntuu, että eron jälkeen en oo saanut yhdeltäkään jäbältä sellaista kohtelua, jota ansaitsen ja kaipaan.”

”Haluun ajatella kuitenkin, et kaikki tapahtuu syystä ja et meille jokaiselle on tuolla se ihminen, jonka kaa voi tuntee olonsa 100% turvalliseksi ja rakastetuksi. Toivon et tää biisi antaa voimaa jokaiselle, joka kamppailee samojen asioiden kanssa tällä hetkellä – ette oo yksin.”

Vertauskuvallisesti Etta on siis koditon, mutta musiikin saralla hän on r&b:tä ja räppiä sekoittelevan musiikkityylin terävintä kärkeä, eli vahvasti omalla tontillaan.

Lisää luettavaa