Festivaalijärjestäjä tiiraili Walesin tiikeriä uima-altaalla – tuo Tom Jonesin Turkuun

DBTL:n pääesiintyjä on selvillä.

27.02.2018

Tom Jones esiintyy DBTL-festivaalin pääesiintyjänä. Walesin tiikeri nousee Turun urheilupuiston lavalle avajaispäivänä keskiviikkona 25. heinäkuuta.

”Minulla oli ilo päästä näkemään hänet konsertoimassa Singaporessa pari vuotta sitten. Täytyy myöntää, että äijä on melkoisen kovassa kunnossa niin fyysisesti, kuin lauluäänensäkin puolesta. Tom asui Singaporessa samassa hotellissa kuin oma seurueeni ja uima-altaalla tekemäni tiirailun pohjilta täytyy kyllä todeta miehen fysiikan olevan kohdillaan. Toista yhtä karismaattista esiintyjää saa tältä planeetalta etsiä”, DBTL-järjestäjä Henri Kulmala sanoo.

Jonesin lisäksi keskiviikkona esiintyvät Virve Rosti ja Paula Koivuniemi. Torstaina 26. heinäkuuta DBTL:ssä esiintyvät Sanni, Popeda, Kaija Koo ja Neon 2. Perjantaina 27. heinäkuuta nähdään Suvi Teräsniska, Samuli Edelmann, Michael Monroe ja Tuure Kilpeläinen. Lauantaina 28. heinäkuuta puolestaan Lauri Tähkä, Apulanta, Neljä Ruusua ja Laura Voutilainen.

Lisää luettavaa