Flow-festivaalien esiintyjäkatras kasvoi jälleen – mukaan Alma ja Chisu

Alma ja Chisu Flow'hun.

Kanerva Mantila

Elokuussa järjestettävän Flow-festivaalin ohjelmistoon on lisätty kolme artistia: nouseva jamaikalainen reggae-lahjakkuus Koffee, debyyttialbuminsa kappaleita ensimmäistä kertaa esittävä Alma sekä uudella soundillaan ihastuttava Chisu erikoiskeikallaan.

Jamaikalaislupaus Koffee eli Mikayala Simpson nähdään Flow Festivalilla perjantaina 9. elokuuta. 19-vuotias uuden aallon reggae-artisti haluaa ylläpitää jamaikalaista kulttuuriperintöä ja samalla voimaannuttaa sukupolvensa nuoria ympäri maailman. Myös Jamaikan sosiopoliittiset haasteet ovat vaikuttaneet hänen musiikkiinsa.

Alma saapuu Flow’hun erikoiskeikallaan ja kauan odotetun debyyttialbumin kappaleet saavat ensiesityksensä festivaalilla launtaina 10. elokuuta. Sunnuntaina 11. elokuuta lavalle astuu puolestaan Chisu.

Flow-festivaali järjestetään Helsingin Suvilahdessa 9.–11. elokuuta 2019.