Gettomasa yllättää uudella kappaleella

Enempää on viimeinen single tulevalta albumilta.

10.05.2019

Kuten kerroimme, Gettomasa on julkaisupäällä.

Tämä tarkoittaa Enempää-kappaletta, jonka tuotannosta vastaavat MD$ ja Ruuben. Vaikka edellinen single Muijii Stadis saattoi antaa vinkkejä aiempaa rnb-lähtöisemmästä ulosannista, niin Enempää yllättää silti.

Biisillä Gettomasa on herkällä päällä ja kertoo rehellisesti siitä, mihin omassa elämässään tahtoo ja missä nyt on. Gettomasa ei haaveile kuuta taivaalta, vaan hänelle riittää se, että eläminen on helppoa.

Rumban haastattelussa Gettomasa mainitsi kuuntelevansa Drakea ja jotain hyvin drakemaista tässä biisissä on. Vaikka soundi on pehmeä, niin silti Gettomasa pystyy virittämään flow’nsa täyteen terään. Tunne on läsnä räpissä sekä laulussa, vähän kuten kollegalla Kanadassa. Myös vokaalisample biitissä tuo mieleen Draken tuotannon.

Vaikka suorasanaisen räppärin kappale yllättää herkkyydellään, niin biisi on soundinsa puolesta silti linjassa edellisen julkaisun kanssa. Pistä biisi soimaan alta, ennen kuin levy ilmestyy.

Lisää luettavaa