Gijónin ihme sai balladinsa – urheilu ja musiikki eivät vieläkään sovi yhteen

04.04.2013

Pieni Suomi kohtasi suuren Espanjan keväisenä päivänä vihreällä veralla. Monin tavoin vertauskuvallinen jalkapallo-ottelu päättyi lopputulokseen, joka hämmensi kaikkia. Myös erästä mikkeliläismuusikkoa.

Kuva: Piikkikasvi

22.3.2013. Tatuoikaa tämä päivämäärä aivoihinne. Espanja–Suomi, maailman paras jalkapallomaa ottaa mittaa keskinkertaisesta pohjoismaasta. Suomella ei ollut espanjalaisten jalkoja, ei kotikenttää, ei mitään saavutettavaa.

Taktista viisautta osoittaen huuhkajatiimi parkkeerasi bussin oman maalinsa eteen ja esti kerkeäkoipisia espanjalaisia tekemästä ottelusta teurastusta. Yhden maalin johdossa pelannut La Roja antautui 79. minuutilla, kun Teemu Pukki siirsi pallon enkelinkeveällä kosketuksella Victor Valdesin selän taakse.

Tasapeli oli suomalaisille yhtä suuri voitto kuin espanjalaisille tappio.

Samaan aikaan Suomessa Mikkelin ihme ei aivan toteutunut. Jääkiekon liigakarsinnassa Jukurit kohtasi Ilveksen viidesti, mutta voitti vain kerran. Eteläsavolaisjoukkue sai tyytyä Mestis-voittoonsa, kun taas tamperelaiset jatkavat SM-liigassa.

Ehkä siksi ei ole täysin käsittämätöntä, että mikkeliläinen Idols-finalisti ja intohimoinen jalkapallomies Ali Elkharam päätti laatia ylistyslaulun juuri Gijónin ihmeelle.

SoundCloudiin 2.4. ilmestynyt, ennakkoluulottomasti nimetty Gijonin ihme -balladi muistuttaa maailmassa eniten kahta unohtumatonta voittoviisua: Pojun lätkäballadi Kipinää ja Kurren Kuuden vuoden kuuliaisuutta.

Nimimerkillä TeQ verkkoon tuupattu biisi sai tämän juonnon:

”Muutaman tunnin työn tulos suomalaisen jalkapallon kunniaksi. Kappaleen latausraja näköjään täyttyi. Koitan keksiä jonkun muun ratkaisun tämän lataamiseksi, kunhan ehdin. Biisinhän voi toki kuunnella, mutta tällä hetkellä ei ladata. Videota tulee Youtubeen myöhemmin.”

Totta puhuen Ali Elkharamin nimeä ei näy SoundCloudissa missään, mutta onneksi saatesanojen alla on linkki PayPaliin (”jos haluat tuopin tarjota”), jossa saajaksi osoittautuu mikkeliläismies itse.

Kappaleen voi kuunnella tästä. Se saattaa vaatia ehkä aivan erityisen intohimoista rakkautta lajiin.

Lisää luettavaa