Helsingin juhlaviikot ja Flow lähentyvät näyttävät lähentyvän toisiaan jatkuvasti. En tiedä, miten suurella tarmolla ilmiötä on puitu kumpaisenkin tapahtumaorganisaation kokouspöydissä, mutta yksinkertaisena syynä tälle on tietenkin Flow’n kaltaisen gentrifikaatiofestivaalin luoma silta nuorten aikuisten kuluttaman populaarikulttuurin ja Juhlaviikkojen perinteisemmän keskiluokkakulttuurin välille.
Flow’n kaltaiset rajapintatapahtumat voi nähdä myös eräänlaisena “yleisön kasvattamisena”. Esimerkiksi Other Soundin kokeellisuuksista ei ole pitkä matka Juhlaviikkojen isoihin orkesterikonsertteihin.
Lisäksi Flow’n vakikävijät alkavat myös olla siinä iässä, että iltakonsertit Huvilateltassa alkavat tuntua houkuttelevammilta kuin kolmipäiväinen tungoslikistely Suvilahden milloin missäkin säässä. Siksi esimerkiksi sellaiset Juhlaviikko-kiinnitykset kuin Anna Calvi, Anna Meredith tai Courtney Barnett ovat mainiota rääppiäisohjelmaa kesän lopuksi.
Rumba suosittelee kahden ja puolen viikon ajalle levittäytyvän festivaalin ohjelmistosta ainakin seuraavaa:
Anna Calvi, Soap & Skin, Stargaze
Huvilateltta
ma 19.8.
Viime vuoden Tavastian-keikkansa perunut brittilauluntekijä Anna Calvi on eräänlainen “vanhemman sukupolven” taiderokkari, jonka sofistikoitunut, goottilainen pikkutakkimusiikki on selkeää jatkumoa David Byrnen, Eno-ajan Bowien ja Laurie Andersonin älykkötaiteelle. Se ei ole yhtä flambojanttia kuin St. Vincentin sinnetännepoukkoilu saati yhtä räimivää kuin nuoremman polven Mitskien ilmaisu. Toisaalta tuore Hunter-albumi käsitteli seksuaalisuutta melko eksplisiittisesti myös musiikkivideoissaa, mutta silti Calvi on enemmän tarkkailija kuin tekijä – kuin hillityn artsuilijan kuuluukin.
Kiinnostava on myös lämppäävä Soap & Skin, eli Anja Plaschg. Periaatteessa hän on osa samaa traditiota: björkit, catpowerit ja nicot löytyvät palkintokaapista kuten kuuluukin. Silti Plaschgin ilmaisu on abstraktimpaa ja angstisempaa. Plaschia säestävä Stargaze kuuluu modernien kamariorkestereiden uuteen aaltoon kotimaisten defunensemblen ja NYKY Ensemblen sekaan, joka on touhunnut niin National-mies Bryce Dessnerin kuin Sufjan Stevensinkin kanssa.
Calvi, Plaschg ja Stargaze tulkitsevat tiistaina 20.9. myös David Bowien Blackstar-albumia.
Anna Meredith, Loney Dear
Huvilateltta
pe 23.8.
Anna Meredith on oppikirjaesimerkki klassisen, avantgarden ja popin välissä toimivasta rajapinta-artistista, jollaisille juuri Juhlaviikkojen (tai Flow’n Other Sound -lavan) kaltaiset konseptit ovat tyylillinen kotipesä. Hänen eriskummallinen elektroakustinen kamarimusiikkinsa on eräänlaista tyylillistä jatkumoa Bang on a Canin kaltaisten uranuurtajien musiikille, joiden tarkoitus oli tuoda taidemusiikki pois instituutioista, taiteellisesta linjasta kuitenkaan tinkimättä. Meredithin musiikissa kohtaavat hölmö opistoproge, värikäs diskosynailu ja kuivakka kamarisoundi. Youtube-algoritmini alkoi soittaa Meredithin jälkeen Battlesia, ja oikeassa oli.
Illan avaava ruotsalainen Loney Dear on häivähdys viime vuosikymmenen isosta barokki-indiestä, ja kuulostaa eräänlaiselta rinnakkaistodellisuuden Bon Iveriltä, jos Justin Vernon ei olisi uponnut midikontrollereiden maailmaan.
Courtney Barnett
Huvilateltta
ma 26.8.
Barnett on mainituista “perinteisin” rocklauluntekijä, koska hänen musiikkinsa kuulostaa 90-luvulta. Toisaalta muun muassa pikaruuasta ja henkisistä ongelmista laulava ja toisinaan loputtomasti horiseva Barnett on mitä ideaalein millenniaali-slacker. Jos Darian kaltainen tv-sarja tehtäisiin nykypäivänä, voisi Barnett olla sen päähahmo. Viime aikoina Barnett on kiertänyt triokokoonpanolla, mikä on ollut omiaan lisäämään hänen musiikkinsa kaikenkattavaa ysäriyttä. Nirvana, Dinosaur Jr., Meat Puppets, mitä näitä nyt on.
Klasari-täky:
Arnold Schönberg: Gurrelieder
Musiikkitalo
pe 16.8. ja la 17.8.
Schönbergin törkeä myöhäisromantiikkasikailu lienee vuoden olennaisimpia klassisen musiikin tuotantoja Suomessa. Wagneriaaniseen pähkähulluuteen nousevaa, liki parituntista teosta varten on kerätty Musiikkitalon lavalle niin Helsingin kaupunginorkesteri, Lahti Sinfoniettakin, kolme kuoroa ja puolen tusinaa kansainvälistä oopperastaraa. Itse Gurrelieder on kuitenkin massiivisuudestaan huolimatta Schönbergin tuotannon viihteellisempää osastoa: tässä ei kuulla väkivaltaista atonaalisuutta tai goottilaista sopraanolaulua, enemmän tämä on kuin suuri Hollywood-produktio, mutta 1900-luvun alusta.
Tilataidetäky:
Enter Helsinki
Helsingin Päärautatieasema, Länsiterminaali, Helsinki-Vantaan lentoasema, Kiasma
15.8.–1.9.
Tilaa, valoa ja ääntä yhdistelevä Enter Helsinki -kokonaisuus on juuri niin tarkeä ja tarpeellinen kaupunkibrändikäyntikortti, että siitä puuttuu vain Jyrki Lehtolan vittuiluessee. Kolmeen eri Helsingin risteyskohtaan aseteltu kokonaisuus käsittelee, tietenkin, kohtaamisia, liikettä ja tilaa. Kokonaisuuden kiinnostavin kiinnitys on brittiläinen ambient-teknosäveltäjä Jon Hopkins, joka on luonut äänimaiseman monimediataitelija Ville Hyvösen valoinstallaatioon Helsingin rautatieasemalle. Bonuksena pläjäyksen summaa tilamusiikin kummisedän Brian Enon Memory Flowers -teos Kiasmassa.
Helsingin Juhlaviikot alkavat tänään 15.8. ja jatkuvat 1.9. asti. Tutustu koko ohjelmaan Juhlaviikkojen kotisivuilla.