Gorillaz muistaa edesmennyttä rumpalilegenda Tony Allenia, Lyttä ja Tohtori Getto yhdistivät voimansa – lisäyksiä Rumban soittolistalla

Soittolista löytyy jutun alta.

03.05.2020

Rumba lanseerasi viikottain päivittyvän Spotify-soittolistan, jossa on pääpaino tuoreessa hyvässä musiikissa. Lisäksi Ajankohtaista-listalle kootaan mukaan tällä hetkellä puheenaiheena olevia artisteja. Listaa seuraamalla tiedät missä mennään.

Koronaviruksen runtelemassa maapallossamme ei eletä helpoimia aikoja. Onneksi musiikki säilyy kaikesta huolimatta.

Vanhojen suosikkien parissa ajan viettäminen on ymmärrettävää jos mikä, mutta tälläkin viikolla on ilmestynyt rutkasti uusia, hyviä ja tutustumisen arvoisia biisejä. Itse lista löytyy jutun lopusta tai Spotifysta hakemalla: Ajankohtaista – Rumba. Alla muutama nosto kappaleista.

Gorillaz, Tony Allen, SkeptaHow Far?
Gorillaz julkaisi osana Song Machine -projektia uuden kappaleen tribuuttina edesmenneelle rumpalilegendalle, Tony Allenille. Huhtikuun lopulla edesmennyt afrobeat-pioneeri teki urallaan yhteistyötä Gorillazin Damon Albarnin kanssa. Allen soitti rumpuja Albarnin luotsaamassa The Good, the Bad & the Queen -yhtyeessä.

Gorillazin uutuusbiisillä Skepta vastaa jamittelevan kappaleen vokaaleista, mutta myös Allenia kuullaan äänessä biisillä. Tiedotteella kerrottiin Allenin halunneen antaa nuorten äänten kuulua.

Lyttä & Tohtori GettoPeriaattees
Jyväskyläläistä laaturäppiä tekevät Lyttä ja Tohtori Getto ovat julkaisemassa yhteislevyn. Periaattees on ensimmäinen näyte siitä ja periaatteessa juuri sitä mitä voi odottaa, mikäli kaksikon tekemisiä on seurannut. Tuotannossa häärii Pehmee Goi ja Ruuben, joten tuttuja tekijöitä riittää.

RulesWendy
Helsinkiläisduo Rules tekee syntikoilla sävetetty pop-musiikkia, josta voi kuulla kaikuja aina brittirockin saralta asti. Kyseessä on duon toinen single ja sen perusteella yhtye kannattaa laittaa merkille.

65uge, TemajMiten?
Nykyään indienä toimiva 65uge julkaisi uuden singlen, jolla kuullaan Jaykovan jämäkkä biitti. 65uge kertoo Rumballe valmistelevansa uutta levyä pikkuhiljaa, laatu edellä. Uusi biisi on osoitus siitä, että 65uge tietää mitä tekee. Räppäri rullaa biitin päällä näppärästi, saaden touhun kuulostamaan helpolta. Tukea hän saa Temajilta.

Gracias, GettomasaG (älä unohda)
Gracias julkaisi ensimmäisen suomenkielisen albuminsa. Haastattelimme artistia levyn tiimoilta, jutun löydät täältä. Nostimme listalle kaksi biisiä, joista esittelyssä yhteiskappale Gettomasan kanssa. Tuttu kaksikko tietää mitä tekee, mutta yhteismeiningeistä huolimatta biisi pysyy hyvin linjassa levyn kantavan teeman kanssa.

Muita nostoja listalla ovat muun muassa Drake, Aataminoppa, Big Thief, Car Seat Headrest ja Karu.

Lisää luettavaa