Grindcore-yhtye Nasumin laulajan traagisesta kuolemasta 13 vuotta, viimeisestä keikasta viisi – nyt illasta julkaistaan dokumentti, jolla mukana myös suomiväriä

Nasumista tulee dokumentti.

27.09.2017

Joulukuussa tulee täyteen 13 vuotta siitä, kun Nasum-yhtyeen Mieszko Talarczyk kuoli Thaimaan tsunamissa vuonna 2004.

Lokakuun 6. päivä tulee puolestaan täyteen viisi vuotta siitä, kun Nasum soitti viimeisen keikkansa Tukholmassa. Tuolloin laulajan tehtäviä menehtyneen Talarczykin tilalla hoiteli suomalaisen Rotten Soundin Keijo Niinimaa.

Nasum: Blasting Shit to Bits – The Final Show -dokumentti on nähtävissä syyskuun 30. päivä Tukholman Zita-elokuvateatterissa. Nasumin kitaristi Anders Jakobson kertoo, että yhtye yrittää saada dokkarin levitykseen tuon jälkeen, jotta mahdollisimman moni Nasum-fani näkisi dokkarin myös muualla.

Pätkän dokumentista näet alta.

Mikäli satut olemaan Tukholmassa tuolloin, niin dokkarin Facebook-tapahtumasivun löydät täältä.

Lisää luettavaa