Grunge-ilmiön aloittanut levy-yhtiö 29 vuotta tänään – Rumbalaiset listasivat omat Sub Pop -suosikkinsa

Sub Pop täyttää 29 vuotta tänään. Sen kunniaksi listasimme parhaat Sup Pop -tuotokset.

Legendaarinen Sub Pop -levy-yhtiö täyttää tänään 29 vuotta. Nirvanan ja grungen kotina tunnettu levy-yhtiö aloitti toimintansa vuonna 1986, ja se on julkaissut valtavat kasat musiikkia myös grunge-genren ulkopuolelta. Rumban Sub Pop -intoilijat Teemu Fiilin ja Jarkko Fräntilä listasivat omat suosikkinsa levy-yhtiön tuotoksista. Ja kyllä, mukana on toki grungea, mutta myös artisteja ja yhtyeitä muista musikkigenreistä. Valinnoissa välteltiin niitä itsestänselvimpiä vaihtoehtoja

The Postal Service (2003)

The Postal Service oli Death Cab For Cutien Ben Gibbardin ja tuottaja Jimmy Tamborellon elektroninen yhtye. Bändin ainoaksi jäänyt levy julkaistiin vuonna 2003. Se myi lopulta platinaa, ja onkin yksi Sub Popin myydyimmistä albumeista kautta aikojen. Käytännössä The Postal Service oli elektroninen versio Gibbardin Death Cab For Cutiesta. Kenties juuri siksi se osuikin herkistelijöihin ja söpistelypoppareihin niin kovaa. Gibbardin tarinat olivat kuin tehtyjä rakkausongelmissaan hyörivälle X-sukupolvelle. (JF)

Sebadoh: Harmacy (1996)

Sebadoh on Dinosaur Jr. -yhtyeessä vaikuttavan Lou Barlow’n yhtye. Harmacy on minulle bändin mestariteos: Vaikka III ja Bakesale ovat nekin loistavia albumeita, Harmacy oli se levy, jonka kautta yhtyeeseen ensi kertaa tutustuin. On Fire on täydellistä, surumielistä slackerismiä, Ocean ilkikurinen ja hauska ja Willing To Wait indieslovari, jollaisista monet aikalaisyhtyeet saattoivat vain haaveilla. Kappaleet teki Lou Barlow’n kanssa bändiin vuonna 1989 mukaan tullut Jason Loewenstein. Huomionarvoista on, että Harmacya levitti Euroopassa Domino Records. Menköön albumi silti Sub Popin mestariteosten alle. (JF)

Iron & Wine: The Shepherd’s Dog (2007)

Folkyhtye Iron & Winen The Shepherd’s Dog nosti yhtyeen hieman suuremman yleisön tietoisuuteen Amerikassa nousemalla Billboardin albumilistalla sijalle 24. Sam Beamin yhtyeen menestys oli melko hämmentävä tapaus. Bändin surumielinen, akustnen folk oli pohdiskelevaa ja alakuloista. Se on selkeästi musiikkia, josta kriitikoiden voi kuvitella innostuvan. Vuonna 2008 albumin kappale Flightless Bird, American Mouth -kappale soi Twilight-elokuvassa. Leffan päätähti Kristen Stewart valitsi kappaleen varta vasten elokuvan tanssiaiskohtaukseen. (JF)

Flight of the Conchords (2008)

Uusiseelantilaisen huumorimusiikkiduon Flight of the Conchordsin menestys on jälleen osoitus siitä, että omalla tyylillä pääsee pitkälle. Kotimaassaan albumi myi tuplaplatinaa, ja televisiosarjan siivittämänä se nousi Yhdysvalloissakin Billboardin listan sijalle kolme. Hittilevyn kappaleet olivat pastisseja esmierkiksi David Bowien ja Princen tuotoksista. Mahtuipa mukaan myös ehtaa backpack-räppiä, kuten alta löytyvä esimerkki osoittaa. Flight of the Conchords on siitä erikoinen huumorimusiikkiyhtye, että sen kappaleet jopa hymyilyttävät. (JF)

Mudhoney: Superfuzz Bigmuff (1988)

Mudhoneyn esikois-ep oli monille se levy, jonka myötä Sub Pop tuli ensi kertaa tutuksi. Tai ainakin se oli sitä minulle. Superfuzz Bigmuff on tietyssä mielessä myös Mudhoneyn kiteytymä: 27 vuoden jälkeenkin vielä toiminnassa oleva grungen originaattori ei ole oikeastaan yltänyt tuota korkeampiin suorituksiin sen jälkeen. Mikä ei tietenkään tarkoita, että Mudhoneyn ura olisi laskujohteinen – se vain keksi voittamattoman konseptin jo ensijulkaisullaan ja on toteuttanut pitkälti tuttua kaavaa siitä ikuisuuteen. (TF)

The Afghan Whigs:  Congregation (1992)

Kolmannella levyllään ohiolainen The Afghan Whigs löysi soundiinsa sen kolmannen ulottuvuuden, joka nosti sen yhdeksi 1990-luvun tärkeimmistä vaihtoehtorockbändeistä. Soul ja r&b sekä massiiviset slovarit ovat tulleet olennaiseksi osaksi yhtyeen ilmaisua myöhemmin, mutta Congregationilla niitä kuultiin ensi kertaa – mikä oli erityisen yllättävää ottaen huomioon että levy on tehty juuri pahimman grunge-huuman riehuessa maailmalla. Sanomattakin selvä, että tämän levyn kautta löysin itselleni elinikäisen ystävän. (TF)

Tad: 8-Way Santa (1991)

Jos Mudhoney oli Seattlen bändikatraan punkahtavammasta päästä, Tad Doylen nimikkobändi oli sitä metallisempaa laitaa. 1970-luvun heavyrockista vaikutteensa ammentava möykkäryhmä siirtyi niin ikään Sub Popilta Warnerin alaisuuteen siinä rytäkässä kun majorit yrittivät kilpaa sainata jokaisen Seattle-bändin. Kakkoslevy 8 Way Santalta löytyi kuitenkin jo pari yhtyeen tunnetuimmista viisuista: sekoilubiisien kuninkaallinen Jack Pepsi ja Singles-grungeleffassakin kuultu Jinx. (TF)

Eric’s Trip: Purple Blue (1996)

Kanadalainen Eric’s Trip oli mielenkiintoinen lisä Sub Popin rosteriin. Sen yhdistelmä suloisen melodista lo-fi-poppia, grungeriffejä, Sonic Youth -taiderockia ja humisevaa shoegaze-äänivallia oli omana aikanaan niin outo, että yhtye on saanut klassikkoaseman oikeastaan vasta hajottuaan. Eric’s Tripin kolmas ja viimeinen albumi Purple Blue esittelee bändin soundin hienostuneimmillaan, mutta yhtyeen debyytti Love Tara (1993) ja kakkoslevy Forever Again (1994) ovat ihan yhtä lailla tutustumisen arvoisia. (TF)

L7: Smell the Magic (1990)

L7 oli 1990-luvulla bändi joka sai varmasti enemmän naisia tarttumaan soittimiin kuin mikään muu. Ihan sen kaltaista bändiä ei oltu kuultu aikaisemmin: L7 osasi paketoida raivon ja turhautumisen napakoihin ja yllättävänkin tarttuviin punkbiiseishin. Smell the Magic -albumin jälkeen L7 siirtyi Warnerin alamerkille Slashille ja sai aikaan isoimman hittinsä Pretend We’re Dead, mutta yhtyeen raakuus on Smell the Magicilla silti parhaimmillaan. (TF)

The Shins – Oh, Inverted World (2001)

Sub Pop oli 1990-luvun lopun ja grunge-soundin hiipumisen jälkeen hieman hukassa, mutta sen pelastus tuli lopulta yllättävältä suunnalta. 1960-lukulaiseen, näsäviisaaseen yliopistopoppiin erikoistunut The Shins sai jo debyyttilevyllään Oh, Inverted World kriitikoiden ja indie-maailman rakkauden. Mutta kun The OC -teinisarjan päähahmo Seth Cohen julisti eräässä sarjan jaksossa Shinsin ”muuttavan elämäsi”, tie tähtiin oli valmis. Edeltäjistään huolimatta Shins on tehnyt kuitenkin kaupallisen läpimurtonsakin Sub Popille: vuoden 2007 albumi Wincing the Night Away teki ilmestyessään yhtiön korkeimman listadebyytin Billboardin albumilistalla.

Kunniamaininnat:

Codeine: Frigid Stars (1990)
Fastbacks: Answer The Phone, Dummy (1994)
Sunny Day Real Estate: Diary (1994)
Wolf Parade: Apologies to the Queen Mary (2005)
Sleater-Kinney: The Woods (2005)
No Age: Everything in Between (2010)
Beach House: Teen Dream (2010)
Washed Out: Within and Without (2011)
Mirel Wagner: When the Cellar Children See the Light of Day (2014)
J. Mascis: Tied to a Star (2014)
Father John Misty: I Love You, Honeybear (2015)