”Haistakaa paska koko valtiovalta” – keikoistaan tunnettu helsinkiläisbaari kiinni koronasäädösten takia, valotaululla selkeä viesti päättäjille

Tässä ei kierrellä.

25.11.2020

Keikkapaikkana tunnettu Bar Loose on sulkenut ovensa toistaiseksi koronasäädösten takia.

Loose ei hirveästi peittele pettymystään hallituksen päätöksiin. Tästä kertoo jotain baarin sisäänkäynnin yläpuolella oleva valotaulu, jossa lukee kissan kokoisin kirjaimin terveiset päättäjien suuntaan.

”Bar Loose on toistaiseksi suljettu. Avaamme toivottavasti taas kevään tullen, jahka tautitilanne helpottaa ja rajoitukset sitä myöten. Maanantaina voimaan tulleiden rajoitusten myötä liiketoimintamme muuttuisi auttamattoman tappiolliseksi, eikä tulevaisuuteen voi luottaa. Kannattava ohjelmiston buukkaus ja toteutus kun ei tapahdu hetkessä”, Loose kertoo Facebookissa ja jatkaa:

”Muutama sana kannanotosta: Ei, me emme kiellä koronaviruksen vaarallisuutta ja tilanteen vakavuutta. Päinvastoin, olkaa varovaisia ja kunnioittakaa turvaohjeita. Ei niitä turhaan keksitä. Tämäkin epidemia taittuu vain yhteisvoimin. Terveiset kaikuvat sen sijaan valtiojohdon vähäistä arvostusta kulttuuri- ja tapahtuma-alaa kohtaan. LiveFINin eilistä kannanottoa peesaten – miksi kokoontuminen ravintoloissa on turvallisempaa silloin, kun siellä ei esitetä elävää musiikkia? Tai miksi dj on ok, kunhan hän ei vain ole liian nimekäs? Tällöin ravintolaa koskisikin yleisötilaisuuden ääritiukat rajoitukset.”

Katso päivitys alta.

Lisää luettavaa