Halloweenin kunniaksi lyriikkablogi esittelee viisi sanoitusta pelkäämisestä

Pelon ytimen kenties tarkimmin kiteyttävä biisi tulee yllättävältä taholta.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Jussi Lehtisalo

Menin viimeksi lupaamaan, että seuraava lyriikkablogi käsittelisi scifiä, mutta laitetaanpa se vielä pariksi viikoksi ideakattilaan hautumaan. Nyt on nimittäin Halloweenin ja pimenevien iltojen kunniaksi katsottava pelkoa silmästä silmään. Tässä siis viisi erilaista pelkoa käsittelevää veisua.

Kyselin Facebook-tutuiltani vinkkejä tämän listan jatkeeksi, ja sainkin aimo annoksen. Ehdotettujen joukossa oli muun muassa Pulpin The Fear, Bauhausin In Fear of Fear ja tietysti Samuli Putron ylenpalttista huolehtimista kuvaavaa Mitäpä jos. Pari ehdotettua on listallakin, mutta lopulta keksin listan lopetukseksi niin teräksisen valinnan, että jouduin sivuuttamaan joukon oivia ehdotuksia. Tattis kuitenkin avustajille!

Iron Maiden – Fear of the Dark
san. Steve Harris (Fear of the Dark, 1992)

Have you run your fingers down the wall
And have you felt your neck skin crawl
When you’re searching for the light?
Sometimes when you’re scared to take a look
At the corner of the room
You’ve sensed that something’s watching you

Maidenin klassikko osuu asian ytimeen. Harva asia pelottaa ihmisiä yhtä paljon kuin pimeä – tai oikeastaan tuntematon, sillä pimeässähän voi piillä mitä tahansa. Jonkin eläimellisen aistimme seurauksena tunnemme myös luonnostaan, että jokin pimeästä katselee meitä. Liekö seurausta itsesuojeluvaistosta: parempi lähteä siitä oletuksesta, että on kuitenkin vaarassa.

Watching horror films the night before
Debating witches and folklore
The unknown troubles on your mind
Maybe your mind is playing tricks
You sense, and suddenly eyes fix
On dancing shadows from behind

Basisti Steve Harrisin kynäilemä kappale kiinnittää huomiota myös siihen, että jotkut ihmiset tuntevat luonnollista vetoa pelon pariin. Monet kauhuelokuvien ystävät ovat myös niitä, jotka kaikkein herkimmin säikkyvät, ja monet voivat varmasti tunnistaa sen tilanteen, että on tullut katsottua tai luettua jotain pelottavaa juuri ennen kuin pitää kävellä pimeällä yksin kotiin.

Itse katsoin Manaajan (1973) ensi kertaa yksin keskiyön jälkeen. Virheliike.

Samae Koskinen – Kuuluuko, kuuntelen
san. Samae Koskinen (Kuuluuko, kuuntelen, 2011)

Mä kuljen pimeässä
yksin tässä talossa
Darth Vader sängyn alla
varjo liikkuu katossa

kun ootan ikkunassa
kukaan ei tuu kuitenkaan
varjo vierelleni hiipii
ja mua taas oksettaa

Monelle pelko on erityisesti lapsuudesta tuttu tunne, mikä nousee esiin Samae Koskisen kolmannen albumin nimikkokappaleessa. Pelko liittyy yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteisiin, jotka tässä liittyvät lapsuuden yksinäiseen koti-iltaan. Toki kappale käsittelee laajemminkin yksinäisyyttä ja lapsen suhdetta vanhempiinsa, mutta juuri tuo alun ja kertosäkeen hädäntunne välittyy sanoituksessa kaikkein voimakkaimmin.

mut sit kun niiden pitäis auttaa
ei ne esiin enää tuu
kai nekin haluu turvaan
kun pahuus ilmaantuu

oon täällä yksin taas ja koitan teitä tavoittaa
kuuluuko, kuuntelen
en löydä ruokaa enkä pysty ovee avaamaan
kuuluuko, kuuntelen

Hassisen kone – Pelko
san. Ismo Alanko (Harsoinen teräs, 1982)

Kun sun aivosi pysähtyy,
jäät yksin sydämesi kanssa
joko pelottaa, hei joko pelottaa
et pysty mitään salaamaan

Kun sun aivosi pysähtyy,
jäät yksin sydämesi kanssa
tunnetko tuskan hiipivän
selkäsi taa
et pysty mitään salaamaan
Nyt iskee pelko

Mikä sitten yksinäisyydessä ja tuntemattomassa pohjimmiltaan pelottaa, eli mikä siellä pimeässä vaanii? No, kuolema tietenkin.

Hassisen koneen Pelko-kappaleen sanat ovat jokseenkin hämärät, mutta vähintäänkin kertosäe on painavaa asiaa. Aivojen pysähtyminen merkitsee kaiketi kuolemaa, mutta tässä tapauksessa kuolema on lähinnä seisahtumista omien syntien ääreen. Ismo Alangon tulkinnanvaraisista sanoista voisi kaiketi tulkita jotain muutakin, mutta pitäydyn kuolemametaforassa. Ainakin itseäni tämä veisu on aina ahdistanut.

Ei meistä kukaan saisi leikkiä
suurta tuomitsijaa
ei meistä kukaan voi lunastaa toisen elämää
sillä rikos jo itse on rangaistus
snneistä koko maan.
kuka vielä tahtoo leikkiä saarnaajaa
saarnat on kirjoitettu järviin, metsän uumeniin
jylhiin vuorten rinteisiin
saarnat on painautuneet kelta-valko-mustiin
ihmiskasvoihin kärsineisiin

Rush – Enemy Within
san. Neil Peart (Grace Under Pressure, 1984)

Suspicious looking stranger
Flashes you a dangerous grin
Shadows across your window
Was it only trees in the wind?

Every breath a static charge
A tongue that tastes like tin
Steely-eyed outside to hide the enemy within

Enemy Within on vasta ensimmäinen osa Rushin nurinkurisessa järjestyksessä julkaistusta Fear-sarjasta, mutta se kiteyttää hienosti pelon sisäisyyden ja kamppailun pelkoa vastaan. Neil Peartin sanoitus on uhmaa irrationaalista pelkoa vastaan. Taistelu käydään kieltäytymällä pelkäämästä tai jättämästä asioita tekemättä vain pelon vuoksi.

To you, is it movement or is it action?
Is it contact or just reaction?
And you, revolution or just resistance?
Is it living, or just existence?
Yeah, you! It takes a little more persistence
To get up and go the distance

I’m not giving in to security under pressure
I’m not missing out on the promise of adventure
I’m not giving up on implausible dreams
Experience to extremes

Rölli – Itsensäpelottelemislaulu
san. Allu Tuppurainen

Kun ilta saapuu ja varjot metsässä pitenee
On aivan varmaa että silloin siellä joku hiippailee
Kun varjoon katson puun oksalla huomaan pääkallon
Mut kun tarkemmin katson niin näänkin vain jalkapallon

Totuus ei tule lasten vaan Röllin suusta. Useimmat pelkojen aiheet ovat kuviteltuja tai alitajunnan liioittelemia. Yksinkertainen vertauskuva pimeässä nähdyistä harhoista mahdollistaa pitkällekin vedetyn tulkinnan. Monissa tapauksissa itse pelko on ainoa pelkäämisen arvoinen asia, kuten Franklin D. Rooseveltkin aikoinaan tokaisi.

Nykyaikaisessa, länsimaisessa yhteiskunnassa elävällä on verrattaen vähän pelättävää. Kun uhkaavin asia on laskujen erääntyminen, on pelon kokemus tuotettava itse. Ehkäpä jokainen ihmisotus kaipaa vähäsen pelkoa elämäänsä.

Ja puun takana huomaan kun joku mua väijyy
Ja luonteeltaan se otus lienee tuhma sekä häijy
Voi hirmuinen otus jos sä minut mukaasi kaappaat
Mut kun tarkemmin katson siellä onkin vain vanhat saappaat