Hectoria juhlitaan Pori Jazzissa – nu-soul-bändi Quintessence tekee paluun

Valtteri Pöyhönen on koonnut huippuyhtyeen Hector Reimagined -konserttiin.

Mikko Harma

Hectorin uraa ja elämäntyötä juhlistetaan ensi kesän Pori Jazzissa. Hector Reimagined -nimellä toteutettavassa konsertissa kuullaan sekä Hectoria itseään että Valtteri Laurell Pöyhösen johtamaa huippuyhtyettä, joka esittää Pöyhösen visioimia uusia sovituksia Hectorin laajasta tuotannosta.

Suomalaisen musiikin suurnimiin lukeutuvan Hectorin ura alkoi jo 1960-luvun puolivälissä, ja hän on julkaissut 25 studioalbumia viidellä eri vuosikymmenellä. Lukuisista kuolemattomista hiteistään tunnettu taiteilija on palkittu muun muassa kolmella Emma-palkinnolla, Juha Vainio- ja Reino Helismaa -palkinnoilla sekä Pro Finlandia -mitalilla.

Otsikon Hector Reimagined mukaisesti Pöyhönen aikoo laittaa mielikuvituksensa töihin ja lähestyä valitsemiaan kappaleita uudenlaisesta kulmasta. Luvassa on sekä Hectorin hittejä että hieman tuntemattomampia sävellyksiä, joita kuullaan toisenlaisina versioina kuin ikinä aiemmin.

Pori Jazzin aloitteesta syntyneessä konsertissa kuullaan solisteina sekä Hectoria itseään että vierailevia laulajia. Hectorille kyse on samalla kesän ainoasta esiintymisestä.

”En voinut kieltäytyä kutsusta ja tällaisesta ideasta, jossa on nähty vaivaa sen sijaan, että olisi vain menty aidan matalimmasta kohdasta. En vielä itsekään tiedä, mitä hienoa tässä on syntymässä, joten tunnelmat ovat kutkuttavat ja odotukset korkealla. Tämä on once in a lifetime -juttu”, Hector sanoo.

”Odotan innolla, että pääsen Hectorin legendaarisen biisimateriaalin kimppuun. Ajatuksenani on rakentaa konserttiin oma musiikillinen universuminsa, jossa kappaleiden alkuperäisten versioiden henki on läsnä, mutta hetkittäin saatetaan käydä seikkailemassa kauempanakin alkulähteiltä. On myös mahtavaa päästä kasaamaan bändi nimenomaan tätä konserttia varten. Tästä tulee jotain todella hienoa”, Valtteri Laurell Pöyhönen kertoo.

Perjantaina 16. heinäkuuta toteutuvaan konserttiin on kiinnitetty muitakin kotimaisia huippunimiä. Kirjurinluodolla nähdään Vesta, Jesse Markin ja Tuomo sekä paluun tekevä Quintessence.

Viimeksi mainittu nu-soul-yhtye oli aktiivinen 2000-luvun alussa ja sen ympärille syntyi Q-kollektiiviksi kutsuttu muusikkoporukka, joita on kuultu lukuisissa bändeissä. Quintessencen kokoonpanossa vaikuttavat Tuomo Prättälä, Emma Salokoski, Aki Haarala, Verneri Pohjola, Mikko Kaakkuriniemi ja Heikki Laine.