”Helppo toinen levy on tehnyt itse itsensä” – Ruusut julkaisi uutta

4321 on kappale luopumisesta.

20.03.2020

Ruusut julkaisi helmikuussa Avaimet avaa ovii -kappaleen ilman sen suurempia pohjustuksia. Nyt luvassa on toinen single ja lisätietoa tulevasta kakkosalbumista.

Uusi biisi on nimeltään 4321 ja yhtyeen mukaan se kertoo luopumisesta. Albumi puolestaan kantaa Stravinskilta lainattu otsikkoa. Kevätuhri julkaistaan 29. toukokuuta.

”Edelläkävijöitä ja tienraivaajia tarvitaan aina”, Alpo Nummelin kommentoi Soundille viitaten oman yhtyeensä lisäksi Stravinskiin.

”Tuntuu että sanana se kiteyttää tosi paljon sellaista mitä noissa biiseissä on, mutta ei myöskään pakota tulkintaa mihinkään”, Ringa Manner kertoo.

”Tämä on meidän helppo toinen levy. Se on tehnyt itse itsensä.”

Lisää luettavaa