Helsinkiläisfirma lanseeraa Tom of Finland -skeittidekit

28.03.2017

Happy Hour Skateboardsin huhtikuussa lanseerattavissa dekeissä komeilevat Touko Laaksosen alkuperäiset Tom of Finland -kuvitukset.

Tom of Finland -mallisto sisältää kolme erilaista skeittidekkiä sekä vaatemalliston, johon kuuluu t-paitoja, huppareita ja kangaskasseja. Helsinkiläisen skeittifirman ja Tom of Finland Foundationin yhteistyömallisto tulee myyntiin 8. huhtikuuta.

”Kun liikkuu maailmalla skeittipiireissä, huomaa, että Suomesta tunnetaan Arto Saari ja Tom of Finland. Tämä on meidän kunnianosoituksemme Suomen kansainvälisesti tunnetuimmalle taiteilijalle. Haluamme myös omalta osaltamme edistää paitsi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia yleisemmin, myös skeittialan suvaitsevaisuutta”, Happy Hourin perustaja Jarkko Poropudas kommentoi.

Tiedotteessa kerrotaan lisäksi, että skeittaus on pitkään nähty maskuliinisena lajina, jossa seksuaalisuuden eri suuntauksille ei ole aina löytynyt sijaa. Laji on kuitenkin muutoksessa, johon on ollut vaikuttamassa muun muassa kaapista tullut skeittilegenda Brian Anderson.

”Toivottavasti myös Suomessa kaikenikäiset skeittaajat uskaltavat olla juuri sellaisia kuin ovat”, Poropudas lisää.

Lisää luettavaa