Hexvessel julkaisi uuden singlen – ennen keväällä julkaistavaa albumia luvassa vielä Euroopan-kiertue

Uutta Hexvesseliä!

25.01.2020

Svart Recordsin kanssa levytyssopimuksen tehnyt tamperelainen psykedeliayhtye Hexvessel julkaisi eilen uuden singlen Demian. Kappale on ensimmäinen single 17. huhtikuuta julkaistavalta yhtyeen viidenneltä albumilta Kindred. Voit kuunnella uuden kappaleen musiikkivideon kera uutisen lopusta.

Uuden Demian-singlen innoittajana on toiminut saksalainen runoilija ja kirjailija Hermann Hesse. Kappale kertoo yhtyeen laulaja-lauluntekijä Mat McNerneyn mukaan siitä, kuinka löytää magiaa ympäriltään ja sisimmästään.

Hexvesselin uutta albumia kuvaillaan tiedotteessa aiempaa tummasävyisemmäksi ja esoteerisemmaksi teokseksi, jonka tyylistä löytyy blues-pohjaisen psykedeelisen ja progressiivisen rockin lisäksi yhtymäkohtia myös Nick Caven ja Dead Can Dancen tuotantoon.

Uusi albumi äänitetään yhtyeen kotikaupungissa Tampereella. Albumin masteroijana toimii brittiläinen John Davis. Hän on työskennellyt urallaan esimerkiksi Gorillazin, Lana Del Reyn sekä Led Zeppelinin levyjen parissa.

Uudelta albumilta tulee löytymään esimerkiksi Coil-yhtyettä coveroiva, mielisairaalassa äänitetty Fire of the Mind sekä kappale Bog Bodies, jonka tunnelmaa verrataan tiedotteessa David Lynchin luomuksiin.

Kansitaiteen albumille ovat laatineet Thomas Hooper sekä Richie Beckett. Beckett on työskennellyt aiemmin esimerkiksi Metallican, Foo Fightersin ja Robert Plantin kanssa.

Hexvessel lähtee kiertueelle Eurooppaan jo ennen uuden levynsä julkaisua. Yhtye esiintyy kiertueen aikana Suomessa kahdella eri keikalla: Tampereen Olympiakorttelissa sekä Helsingin Tavastialla. Mukana kiertueella on yhdysvaltalaisyhtye Twin Temple, jonka musiikkilaji on saatanallinen doo woop.

Levytyssopimusta juhlistaen Svart julkaisee uudelleen yhtyeen albumit Dawnbearer ja No Holier Temple sekä ep:n Iron Marsh niin vinyylinä, CD:nä kuin digitaalisestikin.

Tulevan kiertueen päivämäärät ja esiintymispaikat näet alta.
Hexvessel + Twin Temple (USA) Tour 2020

01.02.2020 – Hamburg (DE) – Bahnhof St Pauli
02.02.2020 – Gothenburg (SE) – Tradgarn
04.02.2020 – Tampere (FI) – Olympia
05.02.2020 – Helsinki (FI) – Tavastia
07.02.2020 – Stockholm (SE) – Nalen Klubb
08.02.2020 – Frederica (DK) – Det Bruunske Pakus *
09.02.2020 – Copenhagen (DK) – Beta *
10.02.2020 – Berlin (DE) – Bi Nuu
11.02.2020 – München (DE) – Backstage
12.02.2020 – Vienna (AT) – Arena *
13.02.2020 – Winterthur (CH) – Gaswerk
14.02.2020 – Cologne (DE) – MTC
15.02.2020 – Paris (FR) – Point Ephemere
16.02.2020 – Wacken (DE) – Wacken Winter Nights *
17.02.2020 – Nijmegen (NL) – Merleyn *
18.02.2020 – Rotterdam (NL) – V11 *
21.05.2020 – Ascension Festival Iceland*
11.07.2020 – Fire In The Mountains, Wyoming, USA*
(*ei Twin Temple)

Lisää luettavaa