Hittikaruselli 10/12: Alicia Keys, Aerosmith, HIM, Robbie Williams, Jesse Kaikuranta, Ellie Goulding…

Rumban päätoimittaja Teemu Fiilin ja avustaja Jose Riikonen kuuntelivat uusia biisejä ja puhuivat, mitä päähän pälkähti.

Kuva: Warner

Kuuntele kappaleet niiden nimeä klikkaamalla.

Alicia Keys: Girl on Fire
Popparin ja iltapukuartistin välimaastossa seikkaileva Alicia Keys tekee sen taas. Tyylikäs, iso ja tunteisiin vetoava balladi vailla falskiutta. Girl on Fire on nimikkokappale marraskuussa julkaistavalta viidenneltä albumilta.

JR: En ole yleensä tämän tyyppisen musiikin ystävä, mutta Alicia ei ole muovia. Lisäksi hän välttää Mariah Carey -tyylistä, ylitsevuotavaa ääniriffittelyä. Alicialla ei ole tarvetta korostaa sitä, että hän on helvetin hyvä laulaja.

TF: Alician kaikki albumit ovat olleet vähintään kolmen ja puolen, parhaimmillaan neljän ja puolen tähden levyjä. Niistä kuulee, että sävellyksiin ja tuotantoon on laitettu paljon aikaa.

JR: Alician musiikki ei ole liiaksi sellaista ”iltapuku päällä teatterin lavalla” -pönötystä.

TF: Totta. Alicia on myös pop-yleisön keskuudessa suosittu, koska osaa vetää popisti. Tämä kappale ei ole elämää suurempi, mutta kaikki tarvittava löytyy. Tv-laulukilpailujen koe-esiintymisissä tullaan laulamaan tätä vielä monta kertaa.

JR: Vaan mistäs tämä kertoo?

TF: Tytöstä, joka liekeissä!

JR: Onko kyseessä itsetuntobiisi? Niin sanottu ruma tyttö, joka leimahtaa liekkeihin?

TF: Alicia laulaa kolmannessa persoonassa. Kuulostaa, että hän voisi laulaa vaikka Rihannasta, Lindsay Lohanista tai Paris Hiltonista. Jostain julkkismimmistä, jolla menee vähän liian kovaa.

JR: Totta. Tämähän on melankolinen, ei nostattava.

TF: Nyt vasta huomasin, että Alicia on leikannut hiuksensa. Yleensä hän ei ole lähtenyt noihin tyylikokeiluihin mukaan.

JR: Ei hänen tarvitse. Alicia on tyylikokeiluilla julkisuutta metsästävien mimmien yläpuolella. Hän toimii enemmänkin erotuomarina ja kommentoijana, kuten tälläkin biisillä.

TF: Jep. Alicia on leidi eikä mikään rivo ämmä.

Aerosmith: Lover Alot
Steven Tyler tunnetaan nykyään paremmin American Idol -tuomarina kuin yhden kaikkien aikojen sekapäisimmän rockbändin solistina. Ronskilla uutuusbiisillä pappaikäinen Aerosmith napsii silti rutkasti uskottavuuspisteitä. Music from Another Dimension, veteraanien viidestoista albumi ja ensimmäinen levy kahdeksaan vuoteen, julkaistiin marraskuussa.

JR: No nyt potkii! Kunnon old schoolia.

TF: En olisi uskonut enää sanovani tätä, mutta kuulostaa 1970-luvun Aerosmithilta. Se oli silloin aika eri bändi, jos vertaa 1990- ja 2000-luvun slovarihitteihin. Tämä on hyvää mättöä.

JR: Joo, tästä tulee mukavasti mieleen se Toxic Twins -meininki eikä niinkään nauravainen vanha setä sieltä Idols-tuomaristosta. Olisi ollut helppoa tehdä pilke silmäkulmassa laulettu ”setä vähän rokkaa” -biisi.

TF: Tai balladi. Mutta hienoa, ettei olla menty helpoimman kautta. Tässä on kunnolla muriseva basso, ihan kuin alkuaikoina. Ei tästä mitään erityistä jää mieleen, onpahan vaan mainio, perinteinen rockbiisi.

JR: Ja komea kitarasoolo! Mutta onkohan sellaisia faneja, jotka järkyttyvät tästä?

TF: Siis niitä, jotka ovat kuulleet vain niitä balladeita ja katsoneet American Idolia, eivätkä tiedä, millainen yhtye Aerosmith itse asiassa pohjimmiltaan on? Voi hyvin olla, koska bändin viime levystä on miltei vuosikymmen aikaa.

HIM: Strange World
Lokakuun lopulla julkaistavan HIMin 20-vuotiskokoelman ”uusi” biisi on itse asiassa cover tuntemattomaksi jääneen Ké-artistin ainoasta hitistä vuodelta 1995. Tuntemattomaksi kappale saattaa jäädä edelleen, sillä uuden version meno ei ylly järin hitikkääksi.

TF: Mielenkiintoinen biisivalinta. Tuntuu, että se alkuperäinen kappale on melko outo yhden hitin ihme. Tuskin moni tunnistaa tätä coveriksi, eikä sitä ole kai hirveästi painotettu markkinoinnissakaan.

JR: Niin, en minäkään tunnistanut. Vaan ei kyllä minua sihauta HIMin uusi biisi. En tiedä, mitä bändin pitäisi tehdä, että se kiinnostaisi.

TF: Edellisen levyn vastaanotto oli harmillisen kylmä. Olen kuitenkin aina sympannut HIMiä. Se on genressään Suomen kovin. Bändin singlekokoelma on takuuvarma viiden tähden levy.

JR: Minulla loppui kiinnostus ensimmäisen tai toisen levyn jälkeen. Heti, kun alkoi popmetallivaihde, bändi sukelsi. Minua kiehtoivat ne doom-vaikutteet.

TF: Meillä on täysin vastakkaiset suhtautumistavat. Olin alkuun skeptinen, kun nuorena brittipopparina 1990-luvulla heavy ei kiinnostanut yhtään. Sitten tajusin, että HIM on pohjimmiltaan pop-bändi. Sinä kuuntelit heavy-kulmasta, minä pop-kulmasta.

JR: Mutta tämä on tylsä biisi. Laulumelodiasta sävellykseen tasapaksua jöötiä. Valo vähän kiekuu falsetissa, vaan ei auta.

TF: Tämä on varman päälle tehty cover. Alun perin hyvä kappale on ”himpuloitu”. Ei räjäytä HIM-asteikolla pottia. Kiinnostaa kyllä, millainen tulevasta uudesta levystä tulee. Viimeinen oli puleerattua poppia, joten ehkä seuraava on vastaisku. Sellaista Venus Doom -materiaalia, kenties?

JR: Toivottavasti! Venus Doomissa oli taas sitä kiehtovuutta ja raskautta, mikä yhtyeen alkuaikojen musiikissa toimi.

Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: