Amerikkalainen indietrio julkaisee uuden Mosquito-albuminsa huhtikuussa. Ensimmäinen sinkku esittelee tutun soundin ja yllätyselementtinä gospelkuoron. Tuottajina uudella levyllä ovat TV on the Radion Dave Sitek ja Nick Launay, sekä LCD Soundsystemin James Murphy.
AB: Minulle tulee tosta niiden tavaramerkki-huudosta sellanen olo, että ne on studiossa miettineet et uskaltaisiko tämän särön jättää pois? Ja sitten ei uskalla, koska kaikki tunnistaa bändin nimenomaan siitä.
TF: Tykkään näistä rummuista tosi paljon, tulee mieleen Unklen Be There -kappale 1990-luvulta. Rytmimaailma on muutenkin kiva.
AB: Kivasti tuotettu, mutta biisi on jäänyt ikään kuin säveltämättä loppuun. Odotan koko ajan, että koska se alkaa.
TF: Säkeistö on melodiallisesti köyhä ja tämä mikä on olevinaan kertsi on mahdollisesti vielä köyhempi. Toi gospel-kuoro on kyllä makea, vaikka ei se hirveästi mitään tee.
AB: Tässä on futisottelun tunnelmaa, hälyvalli ja kellot soi. Mutta se ärsyttää, että tässä luvataan jotain mitä ei koskaan anneta. Ainoa ylläri on enää se kuoro.
TF: Ja sekään ei ole yllätys kun sen on kerran kuullut. Kävikö tässä nyt niin, että se alku on biisin paras osa?
AB: Tämä voisi soida teiniangstileffan kohtauksessa, jossa ahdistunut nuori tyttö käyttää huumeita, törmäilee vessan seiniin ja maailma pyörii.
TF: Joo, on kaaoksen henkeä, mennään kovaa johonkin. Ehkä keikalla tämä voisi toimia.
AB: Paitsi että sitten iskee hirveä pettymys kun ne kuorot tuleekin jostain pienestä boksista.
TF: Läppäriltä, kun Karen O käy painamassa enteriä. Jos tässä oli tulevan levyn parhaat paukut niin ehkä ei ole mitään kovin isoa odotettavissa.
Suomen uusi Robin on 12-vuotias Isac Elliot. Ihanaa. Geneerisen ensisinkun tuottajana häärii Jukka Immosen studiokaveri Joonas Angeria. Levy-yhtiö Sony Music maalailee suojatistaan Suomen Justin Bieberiä, mutta hetkonen: eikö meillä ole sellainen jo?
TF: Minulle tulee sellainen olo, että tämä on jonkun ammattilaissäveltäjän pöytälaatikkobiisi. Tämän voisi laulaa ihan kuka vain, päinvastoin kuin Robinin biisit. Ajattele jos Frontside Ollien olisi laulanut Sani tai Samuli Edelmann, se ei olisi ehkä oikein toiminut.
AB: Totta. Ja tuon järkyttävän ”let me show it to you babyyyy” -kohdan voisi tehdä vähän stydimmin jos siinä olisi joku soulmimmi laulamassa.
TF: Niin, nyt siitä tulee mieleen joku Disneyn animaatiohahmo.
AB: Nykyään teinipopissakaan ei riitä enää että on tarttuva melodia, vaan tuotannon pitää olla tällaista trancea. Silloin kun minä olin lapsi, niin lastenmusa oli tosi iisiä. Minua olisi pelottanut kuulla tällaista.
TF: Jos vertaa Frontside Ollieen, joka on painajaismaisen tarttuva, niin tämä on vaan ihan kiva. Ei sellainen, jota postimieskin laulaa rapussa.
AB: Frontside Olliessa se mieleenpainuvuus tulee niistä sanoista jotka on urpot. Tämä on liian tyylikäs. Kuulostaa paljon ammattimaisemmalta kuin Robin.
TF: Mikä johtuu siitä, että tämän on tuottanut joku muu kuin Maki Kolehmainen. Kaikella kunnioituksella, mutta Maki elää jollain toisella vuosikymmenellä. Toisaalta se pystyy tekemään juuri niin sairasta musiikkia, että se tarttuu ihmisten mieleen.
AB: Frontside Ollieta tehneillä ihmisillä ei ole ollut mitään itsesensuuria. Mutta just sen takia se on menestynyt, sillä kehtaamisella. Tästä puuttuu se. Jotta näin pieneen maahan mahtuisi toinenkin teinitähti, pitäisi olla räikeästi erilainen.
TF: Niin, jotain k-poppia vaikka. Nykyään joka toinen tuottaja tekee tämän kuulosta musaa: joku sliipattu kundi laulamassa David Guetta -dancejumppaa.
Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: