Högni ei välttämättä nimenä kerro suomalaisille mitään, vaikka todellakin pitäisi – myös loistava Karina Kiasmaan

Högni ja Karina soivat Kiasmassa.

21.01.2019

Eteeristä elektropoppia soittava ja persoonallisella äänellä laulava Högni esiintyy Kiasman 5. kerroksessa islantilaisen Shoplifterin näyttelyn keskellä jousikvartetin kanssa 9. helmikuuta.

Ole hyvä -teemavuoden avaa Hrafnhildur Arnardóttir eli Shoplifter näyttelyllään Nervescape VIII. Kiasman viidennessä kerroksessa katsojan ylle vyöryy värikäs ja pörröinen installaatio, jonka lomaan taiteilija kutsuu meidät rentoutumaan.

Islantilainen Högni Eglisson on maansa tunnetuimpia laulaja-lauluntekijöitä. Jo lapsena musiikkiharrastuksen aloittanut Högn teki läpimurtonsa 2007 indie rock bändinsä Hjaltalínin kanssa Sleepdrunk Seasons -debyyttilevyn myötä. Sittemmin Högni on ollut mukana eri kokoonpanoissa ja säveltänyt musiikkia mm. teatteriesityksiin sekä elokuviin ja televisioon. Högnin soololevy Two Trains ilmestyi vuonna 2017.

Konserttiin on rajoitettu määrä lippuja.

Kiasmassa on muutenkin hyvä meno, sillä torstaina 14.2. Kiasma-teatterissa kuullaan Suomen kiinnostavimpiin tulokasartisteihin kuuluvan Karinan konsertti. Maaliskuussa 2018 debyyttialbuminsa julkaissut Karina on kerännyt lyhyessä ajassa hurjan määrän ylistystä, ja muun muassa Helsingin Sanomien Ilkka Mattila kuvaili viiden tähden arviossaan Karina-albumia yhdeksi hienoimmista kotimaisista esikoisista vuosikausiin.

Lisää luettavaa