Huipputuottaja hävisi hittilistoilta – Oli huumekoukussa ja masentunut

Timbaland vietti hieman hiljaiseloa, mutta on nyt tulossa takaisin.

29.11.2017

Timbaland on yksi 2000-luvun tärkeimmistä tuottajista ja silloin kun Justin Timberlake oli planeetan kirkkain pop-tähti, niin Timbaland oli yksi aivoista sen kaiken takana. Itse Timberlaken suorituksia nyt väheksymättä tietenkään.

Timbalandin discografiasta löytyy lukuisia jättihittejä ja onhan tuottajalla ollut valtaisa vaikutus rytmimusiikkiin jo aina 90-luvulta lähtien. Timbalandin viimeisin huippuvuosi on kuitenkin 2013, jolloin Timbaland oli tuottamassa Beyoncén Youncé-albumia, Jay-Z:n Magna Carta… Holy Grail -albumia ja Justin Timberlaken The 20/20 Experience -tupla-albumia.

Senkin jälkeen on toki tullut paljon materiaalia, mutta Michael Jacksonin postuumisti julkaistun Xscape-albumin muutamia kappaleita lukuunottamatta ei Timbalandilta ole aivan ikimuistoisia suorituksia päästy kuulemaan.

Nyt 45-vuotias Timbaland on kertonut Rolling Stone -lehden haastattelussa, mistä oli kyse: ”Olin huumekoukussa ja masentunut”.

Aluksi Timbaland käytti lääkkeitä aivan oikeisiin, nuorena tapahtuneen ampumavälikohtauksen aiheuttamiin kiputiloihin, mutta nopeasti käyttö riistäytyi käsistä ja seuraavaksi oli luvassa alamäkeä. Timbaland lähinnä nukkui päivästä toiseen ja oli niin sekavassa tilassa, että Jay-Z oli neuvonut häntä olemaan antamasta haastatteluja, suusta kun ei tullut juuri mitään järkevää.

Lopulta käyttö yltyi niin pahaksi, että yliannostus olisi ollut vain ajan kysymys ja lopulta Timbaland ei saanut enää edes kunnolla nukuttua. Kolme vuotta sitten Timbaland kertoi käyneensä jo lähellä kuolemaa, johtuen juuri yliannostuksen riskistä. Siitä selviäminen sai tuottajan viimein tajuamaan, että nyt hommat ei ole reilassa ja muutos parempaan alkoi.

Nyt Timbaland tekee jälleen nousua kohti terävintä kärkeä. Kerroimme jo keväällä, miten Timberlake ja Timbaland on nähty studiolla. Kenties siis Timberlakelta alkaa uutta musiikkia tippumaan jo lähikuukausina. Sen puolesta puhuu myös se, että Timberlake esiintyy Super Bowlin väliaikashowssa ensi helmikuussa.

Viimeksi mainittujen lisäksi Timberlaken tuotantoa on voinut kuulla esimerkiksi Sam Smithin Pray-kappaleella ja Timbaland on remiksannut Jacob Banksin Unknown (To You) -biisin.

Toivotaan, että asiansa reilaan saaneelta Timbalandilta kuullaan rutkasti uutta materiaalia, vaikkapa juuri Timberlaken seuraavan singlen muodossa. Rolling Stone -haastattelun voit lukea täältä.



Juttua päivitetty: 14:40. Otsikkoa muokattu pois sitaattimuodosta. Jutun sisältö ei silti ole muuttunut.

Lisää luettavaa