Huonoja uutisia: Maailman parhaan tuntemattoman tv-komedian luonut ei teekään sarjaa Weezerin laulajasta

Tässäpä sarja, jonka peruuntuminen harmittaa.

13.07.2015

DeTour-televisiosarjan aihepiiri kuulosti rockdiggarin korvaan huomattavasti normaalia huttua kiinnostavammalta. DeTourissa oli tarkoitus kertoa löyhästi Weezerin laulajan Rivers Cuomon elämästä. Sarjassa kolmekymppinen rocktähti havahtuu olevansa tyytymätön kuuluisuuteensa ja rocktähden elämään, ja tämä vetäytyy takaisin lapsuuden maisemiiinsa.

Erityisen kiinnostavaksi sarjan teki se, että sen kirjoittajaksi palkattiin Steve Franks, joka on vastuussa aivan törkeän aliarvostetusta Psych!-sarjasta, joka vilisee viittauksia popkulttuuriin, elokuviin ja musiikkiin.

Nyt Cuomo on kuitenkin kertonut Vulture-lehdelle, että sarja on pantu jäihin Fox-televisiokanavan toimesta. Sarjasta kuvattiin pilottijakso, mutta se ei koskaan päässyt pidemmälle kuin mahdollisten tulevien sarjojen esikarsintaraatiin. Nämä kuitenkin päättivät, ettei sarjaa tehdä enempää kuin yhden pilottijakson verran.

Harmi sinänsä, sillä kyllähän tuo ainakin näin luettuna ideana tuntui aivan mahtavalta sarjalta.

Lisää luettavaa