Ian Curtisin leski kertoo kirjassa, millaista oli tulla ikuistetuksi Love Will Tear Us Apart -klassikkoon – ”Tunsin itseni nöyryytetyksi”

09.10.2014

Vuonna 1980 itsemurhan tehneen Joy Division -laulajan Ian Curtisin vaimo Deborah Curtis kertoo So This Is Permanence: Ian Curtis, Joy Division Lyrics and Notebooks -kirjassa Love Will Tear Us Apart -klassikkobiisin hänessä nostattamista tunteista. Deborah myönsi, ettei olisi halunnut olla laulun innoituksena ollenkaan. Asiasta uutisoi NME.

Kirjassa Deborah kirjoittaa tunteneensa olonsa ”vihaiseksi” ja ”nöyryytetyksi” saatuaan tietää, että vuonna 1980 julkaistu, hajoavasta rakkaussuhteesta kertova postupunk-klassikko kertoo hänestä.

Deborah kertoo avioliittonsa menneen uusiksi laulajalla todetun epilepsian myötä, minkä pahennuttua Ian oli alkanut kanavoida tunteitaan yhä enemmän musiikkiinsa. Suhteessa oli muitakin ongelmia, joita lisäsi Curtisin masennus.

Deborah mainitsee myös käyneensä läpi Curtisin kirjoituksia yrittäessään todistaa itselleen, ettei kappaletta ollut todellisuudessa kirjoitettu hänestä.

Lisää luettavaa