Ikonisesta suomalaisesta punk-levy-yhtiöstä tehtiin dokumentti – dokkarin ensi-ilta selvillä

Combat Rockin tarina leffateatteriin!

Kuva: Combat Rock Shopin Facebook-sivut

Tee se itse -elämä: Combat Rockin tarina -dokumenttielokuvan Helsingin ensi-ilta pidetään 22.3.2019 Bio Rexissä.

Dokumenttielokuvan Helsingin ensi-ilta järjestetään 22.3.2019 Bio Rexin isossa 550-paikkaisessa salissa. Näytöksen jälkeen jatkoklubilla Bar Loosessa tunnelman pitävät yllä Combat Rockille levyttäneet konkaribändit Wasted ja 20-vuotisjuhlakeikkansa soittava Manifesto Jukebox.

“Manifesto Jukebox aloitti keikkailun 1999, joten kohta tulee 20 vuotta täyteen niissä hommissa. Alussa meitä yhdisti valtava palo sekä uuden musiikin luomiseen että kiertämiseen. Oli uskomatonta, että ihmiset ympäri maailmaa löysivät jotain itseään koskettavaa tästä. Nythän bändiä ei ole enää ollut olemassa yli 10 vuoteen, mutta toisinaan on silti hieno edelleen tavata bändin kesken ja soittaa musiikkia yhdessä. Tänä keväänä matkustamme Saksaan kaveribändimme juhlakiertueelle ja Suomessa soitetaan Combat Rock-dokumentin ensi-ilta-juhlissa”, kommentoi Combat Rock Industry -levy-yhtiön toinen perustaja ja Manifesto Jukeboxin kitaristi ja perustajajäsen Jani Koskinen. Myös muita näytöksiä dokumentille on suunnitteilla ympäri Suomen ja lisätietoa niistä julkaistaan piakkoin.

Elokuvan tekoprosessi on jo pitkällä ja työryhmä on avannut Mesenaatti-kampanjan, jolla haetaan rahoitusta vielä jälkityö- ja julkaisukuluihin.

“Me ollaan tehty tätä elokuvaa omakustanteisesti, rakkaudesta kyseiseen ainutlaatuiseen tarinaan, lafkaan ja bändeihin, mutta ihan kaikkea ei voida, eikä kannatakaan tehdä itse. Jälkityökuluja meille tulee esimerkiksi käännös- ja tekstityskuluista, masterkopioista ja elokuvassa kuultavan musiikin tekijänoikeusmaksuista. Tekijänoikeusmaksuthan kulkeutuu sit kyseisten järjestöjen kautta suoraan bändeille, joten leffaa tukemalla tuet myös skenen bändejä”, kertoo elokuvan toinen ohjaaja Janne Tanskanen.

Pääsylippuja Helsingin näytökseen on tällä hetkellä myynnissä vain Mesenaatti.me-sivustolla. Lipun lisäksi mesenaattin kautta voi ostaa muitakin eri tuotteita, kuten vaikkapa uniikin Combat Rock t-paidan, jonka on suunnitellut Combat-lafkan legendaarinen graafikko Ville Angervuori. Liput jatkoklubille Bar Looseen
myydään erikseen.

Dokkarin mesenaatti-sivulle pääset tästä.

Dokumentin Facebook-sivuille pääset tästä.