Internetin ensimmäiseksi poikabändiksi itseään kutsuva Brockhampton on yksi vuoden 2017 mielenkiintoisimmista tapauksista – tästä on kyse

Brockhampton kuului vuonna 2017.

31.12.2017

Nimi Brockhampton on pyörinyt räppiä seuraavien ihmisten huulilla tänä vuonna kiitettävällä tahdilla. Kyseessä on 13 jäsentä sisältävä yhtye, joka kutsuu itseään ”internetin ensimmäiseksi poikabändiksi”.

Brockhamptonia voisi helposti verrata vaikkapa Odd Future Wolf Gang Kill Them All -ryhmittymään, mutta kuten heilläkin, Brockhamptonilla on oma tyylinsä tehdä asioita.

Yhtyeen musiikissa yhdistellään perinteikkäämpää räppiä, nykypäivästä tuttua vaihtoehtoisempaa otetta, mutta myös jossain määrin rnb:tä. Sanallisesta ulosannista vastaavat Kevin Abstract, Matt Champion, Ameer Vann, Merlyn Wood, Dom McLennon, Russell Boring ja Clarán McDonald. Tuotannossa häärivät edellä mainittujen Boringin ja McDonaldin lisäksi Kiko Merley, Jabari Manwa, Ramil Hemnani ja Robert Ontenient. Visuaalinen ulosanti on myös vahvaa ja sen saralla häärivät Abstractin lisäksi Ashlan Grey ja Henock Sileshi.

Jäseniä haalittiin nykyaikaisesti Kanye To The -foorumin kautta ja postaus on edelleen luettavissa täältä. Aluksi yhtye oli nimeltään Alivesinceforever, mutta yhtye koki muodonmuutokseen ja vuodesta 2014 lähtien se on tunnettu nimellä Brockhampton.

Sen lisäksi, että Brockhampton on osannut hyödyntää toiminnassaan internetiä, niin yhtye rikkoo raja-aitoja esimerkiksi sanoitustensa avulla. Bändin kenties tunnetuin jäsen, paljon soolomateriaalia julkaissut Kevin Abstract on avoimesti homo. Se ei ole asia, jonka julkituomista voisi pitää nykypäivänäkään itsestäänselvyyteenä rap-musiikin saralla. Tai kuten Kevin Abstract itse räppää Brockhamptonin Jynky-kappaleella asiasta: ”Why you always rap about bein’ gay? / ’Cause not enough n*ggas rappin’ be gay”.

Brockhamptonin musiikissa kuuluu kotikutoinen meininki, mutta silti viimeistellyn oloisesti. Visuaalinen puoli on tärkeässä roolissa ja erilaisia musiikkivideoita yhtye on tähän mennessä tehnyt 13. Tämän lisäksi yhtyeeltä on nähtävissä monia muitakin eri videoita, kuten pidempi dokumentti, joka tosin ei ole vielä virallisessa ilmaislevityksessä, vaan oli ostettavissa vain levyboxin yhteydessä.

Yhtye on muutenkin hyvin ahkera. Viime vuonna se julkaisi yhden mixtapen, All-American Trash ja tänä vuonna studio-albumeja on tullut jopa kolme. Saturation, Saturation II ja Saturation III ovatkin pyörineet paljon erilaisten musiikkimedioiden otsikoissa. Ensi vuonna Brockhamptonilta pitäisi tulla Team Effort niminen julkaisu. Siitä huolimatta, että Kevin Abstract oli jo kertaalleen ehtinyt vitsailemaan Brockhamptonin hajoamisella.

Kenties poikabändi nähdään kesällä Suomessa, yhtenä mahdollisena paikkana Flow Festival. Sen puolesta puhuu se, että samalla viikolla (9.-11.8.) Ruotsissa järjestettävä Way Out West on jo Brockhamptonin rosteriinsa kiinnittänyt.

Keikkauutisia odotellessa voit kuunnella Brockhamptonin julkaisuja useimmista suoratoistopalveluista. Lisää yhtyeestä voit etsiä täältä.

Lisää luettavaa