Jahas, eräs ensi vuoden Flow-pääesintyjistä taitaa olla selvillä – legendaarinen kitarayhtye julkaisee uuden levyn ensi vuonna

MBV:ltä uusi levy!

01.11.2017

Tämän vuoden syyskuussa My Bloody Valentinen Kevin Shields vihjaili, että yhtye olisi julkaisemassa uutta levyä ensi vuoden puolella.

Nyt Shields on vahvistanut Pitchforkille, että levy tulee sataprosenttisen varmasti ulos vuonna 2018. Yhtye aloitti albumin äänittämisen jo viime vuonna, mutta Lovelessin ja Isn’t Anythingin remasterointi vei aikaa täysin uuden levyn tekemisestä.

Samalla hän paljasti, että yhtye lähtee ensi kesänä kiertueelle uuden levyn tiimoilta.

”Keikkojen sopiminen on hyvä tapa vauhdittaa albumin valmistumista”, Shields kommentoi.

My Bloody Valentinen edellinen albumi MBV ilmestyi vuonna 2013.

Flow-festivaali, hereillä siellä!

Lisää luettavaa