Loppuosa Jalavan seikkailuista lähiökuppiloiden humussa. Kiertueblogin toisessa osassa seikkaillaan akselilla Pihlajamäki–Porvoo–Sipoo–Oulunkylä–Pitäjänmäki.
Teksti: Ville Wacklin, kivat: Ville Wacklin ja Hanna Backända
Pihlajanmäki, U2, 3.6.2011 ”Mister Malmin territorio”
Ajoimme Espoon Suvelasta jo torstai-iltana takaisin Tampereelle Westmanin ja Houtun kanssa, koska työt odottivat vielä perjantaina. Iltakuudelta lähdimme jälleen puskemaan kohti Helsinkiä ja lähiöitä. Tällä kertaa kohteena oli Pihlajamäki, jonne veimme soittokamat edellisillan keikan jälkeen.
Pihlajamäki oli herättänyt bändin mielenkiinnon jo tuolla lyhyellä roudausvisiitillä. Paikallisilla vauhtiveikoilla oli jo torstaina hyvä meno päällä.
Keikkapaikka U2 oli hyvin tyypillinen lähiökuppila säihkyvine valoineen ja tanssilattioineen. Se sijaitsi Pihlajamäen ostarilla kahden muun baarikokelaan välissä. Kuten kaikissa muissakin lähiökuppiloissa, myös U2:sta löytyi pakollinen lähiöpersoona, Mister Malmi vuosimallia 1978. Kyseinen titteli oli hänen elämänsä kohokohta. Siihen maailman aikaan oli kuulemma kova juttu, että Pihlajamäen poikaa pärjää malmilaisten mittelöissä.
Mister Malmilla riitti tarinoita laidasta laitaan, joista yhtenä mainittakoon tarina soittoajoista. M.M. ylisti hyvän tovin Juhani Merimaan Tavastian soittoaikojen aikaistamiseen liittyvää nerokkuutta. Päätimme kuvausryhmän kanssa sitten ottaa talteen tämän lämminhenkisen ylistyksen ja pyysimme Mister Malmia jatkamaan paatosta.
Jotain kuitenkin tapahtui recin mentyä päälle. Mister Malmin takki kääntyi hetki hetkeltä ja lopulta hän vaikeni, tuijotti hetken aurinkolasiensa läpi kameraa ja totesi ”Haista Merimaa pitkä vittu”.
Jalava & Mr. Malmi
Keikka Pihlajamäessä lämpeni hitaasti ihmisten tarkkaillessa ja kuunnellessa pöydissään. Lopun nopeiden biisien aikaan myös tanssilattia täyttyi kiitettävästi ja keikan viimeinen puolisko olikin menestys. Pihlajamäestä jäi oikein hyvä vaikutelma. Ilmeisesti heillekin meistä, sillä paikan lempeä ja pehmeä-ääninen bodaribaarimikko tilasi meidät esiintymään toistekin.
4.6.2011 Katusoittoa siellä ja täällä ”Ruotsalainen eleganssi tai vittuun nyt siitä kuvaamasta”
Kömmin ylös sängystä Masaserkun yksiössä Kruununhaassa lauantaina puolenpäivän aikaan, kun rumpaliltamme El Bambinolta tuli ohje, että keskustaan mars. Parsin kuitenkin ensin kasaan shortsini, jotka olivat ikävästi revenneet genitaalialueen kohdalta.
Ajatuksena oli käydä soittamassa siellä täällä ympäri Helsingin keskusta-aluetta, sillä halusimme hieman rikkoa parkkiintuneita ajatuksia siitä, missä bändin kuuluu soittaa ja kenelle. Aloitimme katusoittopäivämme Keskuskadulta. Vittumaisina jätkinä emme tyytyneet soittamaan seinän vieressä vaan kokosimme kamat keskelle katua.
Päätimme soittaa Jalavan repertuaarin reippaammasta päästä olevia biisejä, josko vaikka saataisiin mukaan muutama tanssija. Toiveemme toteutuivat ja ylittyivät noin satakertaisesti, kun ensimmäisen tahdin aikana takaamme juoksi suuri joukko miltei alastomia, juuri Tallinnan reissulta palautuneita ruotsalaisia.
Svenssonit olivat siis todella alusvaatteisillaan ja tanssivat kuin viimeistä päivää. Jossain vaiheessa melko suurikeuhkoinen neiti Svensson päätti sukeltaa keikistelemään kitaralaukkuuni, josta innostuneena myös yksi herra Svensson päätti hypätä kitaralaukkuuni kuhertelemaan. Jälleen kerran fiilis oli hieman epätodellinen. Taisi siinä muuta väärä sointukin tulla soitettua. Tuli kuitenkin todistettua, että Taylorin kovaan kitaralaukkuun mahtuu kaksi ruotsalaista.
Saimme ruotsalaisilta palkkioksi sievoisen setelipinon Ruotsin kruunuja. Ruotsalaisten matka jatkui jonnekin ja yllättäen syttyneet bileet alkoivat hiljalleen sammua. Oli aika liikkua.
Soitimme vielä puistoissa ja kaduilla muutamille polttariseurueille ja muillekin. Keskimäärin ihmiset olivat iloisia ja yllättyneitä, vain Steissillä vartijat hääsivät meidät pois eikä Linnanmäen sisäänkäynnin viereisessä pusikossa majaillut puistoneuvosto ollut halukas kuvattavaksi. Taisi olla kovat piipussa.
4.6.2011 Sipoo, Baccara ”ylioppilaita ja muita”
Katusoitteluiden jälkeen suuntasimme Anttipapan farmarin ja sen perässä kiltisti kulkeneen Majava-humppakuutiomme kanssa kohti Sipoota. Allekirjoittanut simahti matkalla ja heräsi vasta paikan päällä. Toiminnantäytteisestä päivästä huolimatta saavuttuamme kello oli vasta neljä ja baari kumisi tyhjyyttään. Kiertueen bingovastaavat Lissu ja Atso olivat saapuneet paikalle vielä aiemmin ja odottelivat ihmisiä saapuvaksi. Vaikea pitää bingoa jos ei ole bingoajia.
Lähdimme tappamaan aikaa soittimien kanssa läheiselle pellolle, jossa oli kaksi hienoa peltilehmää. Soitimme muutamat biisit siellä ja tassuttelimme takaisin keikkapaikalle. Muutama ihminen olikin saapunut paikalle. Yksi heistä oli 30-vuotias Professori eli ”Proffa”, joka oman kertomuksensa oli saanut lempinimensä napsittuaan 42 lappua LSD:tä viikossa. Uusi toverimme liittyi seuraan ja kertoi tarinansa.
Proffan elämä oli lähtenyt laskusuhdanteeseen jo viisitoistavuotiaana, kun kevyemmät päihteet olivat vaihtuneet piikkihommiksi. Perhekin oli, mutta sen kanssa ei mennyt kauhean hyvin. Proffa tuntui sydämelliseltä kaverilta ja oli valmis jakamaan omistaan. Toisin sanoen Proffa ehdotti ennen keikkaa pientä rentoutumista Diapamin parissa, mistä jouduimme valitettavasti kieltäytymään. Kiitos tarjouksesta joka tapauksessa Proffalle.
Illan lähestyessä baari alkoi täyttyä mukavasti siitä huolimatta, että kilpailevassa baarissa oli keikalla Matti Nykänen. Jossain vaiheessa oli väärinkäsitys siitä, missä soitetaan. Luulimme baarin omistajan haluavan, että Jalava soittaa terassilla, mistä johtuen roudasimme PA:n takaisin humppakuutioon.
Kamat olivat jo autossa, kun omistaja tiedusteli, että ”minne te niitä kamoja oikein viette”? Hän halusikin siis kaksi keikkaa. Ensin terassilla ja sitten sisällä. Ei siinä jäänyt muuta vaihtoehtoa kun kantaa kamat takaisin sisään.
Molemmat keikat olivat hyviä ja sisällä meininki yltyi loppuvaiheessa suorastaan hysteeriseksi. Näimme todella hurjia tanssiliikkeitä ja kameramiehemme sai tehdä kaikkensa, ettei jäänyt yleisön jalkoihin. MAHTAVAA Sipoo! Ikäjakauma keikalla oli kahdeksantoistavuotiaista päivän ylioppilaista seitsemänkymppisiin herrasmiehiin, mikä loi tilanteesta entistä sympaattisemman. Kansan syvät rivit kasassa.
Keikka oli ehdottomasti yksi kiertueen parhaista. Jäimme hetkeksi vielä juttelemaan paikallisten kanssa, jonka jälkeen pakkasimme rutinoituneesti humppakuution ja lähdimme kohti Porvoota, jossa yöpaikkamme sijaitsi. Proffakin tuli kehumaan keikkaa ja lähtiessämme heilutti sydäntä särkevät hyvästit. Toivottavasti Proffa saa vielä elämänsä kasaan. Sympaattinen mies.
5.6.2011 Porvoon kadut ”Soitetaan missä halutaan”
Porvoossa oli kivat jatkot. Käytiin Sohossa ja friistailattiin nakkikioskilla. Aamulla olo melko rapsakka, mutta sekin hoitui kiertue-emäntä Hanna-tädin ehkä maailman parhaalla aamupalalla. Sen jälkeen olo oli ok ja sykkeet sen verran alhaalla, että päätin lähteä lenkille bändimme maratoonarin Anttipappa Westmanin (ennätys 3.01) kanssa, repaleiset Converset ja uudelleen revenneet shortsit jalassa.
Sinnittelin kyydissä kahdeksan kilometriä, jonka jälkeen oli pakko luovuttaa ja mennä Hanna-tädin paikkailtavaksi. Anttipappa tikkasi vielä seitsemän kilometriä lisää Porvoon helteessä. Sen jälkeen nopeat suihkut ja katusoittamaan.
Kävelimme ympäri Vanhaa Porvoota ja Jokirantaa koko ajan soittaen. Tosin välillä hyvän paikan löydettyämme pysähdyimme hetkeksi. Ihmiset katselivat ihmeissään, pysähtyivät iloisna kuuntelemaan ja jotkut lähtivät seuraamaan meitä.
Runebergin puistossa soitettiin Muukalainen paikalliselle puistoneuvostolle, joka oli liikuttunut tästä huomionosoituksesta. Neuvostoon kuului myös yksi venäläissyntyinen jäsen, joka ilahtui kuullessaan, että olemme tehneet kappaleesta myös venäjänkielisen version. Lauloimme hänelle viimeisen kertosäkeen venäjäksi. Täytyy sanoa, että Porvoo on kyllä todella kaunis paikka, jossa esteettisyys ei rajoitu pelkästään vanhaan kaupunkiin.
5.6.2011 Espoon keskus, El Armadillo ”Vetäkää oktaavia ylempää!”
Espoon keskuksessa, päivän varsinaisessa keikkapaikassa, esteettisyys sitten loistaakin poissaolollaan. Meksikolaisissa ravintoloissa on aina helvetin hienoa soittaa, etenkin aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä. Soitimme siis El Armadillossa keskimäärin kahdelle ja puolelle ihmiselle, joista yksi keikan alkua seurannut mestari tuli vaatimaan, että laulajan pitäisi laulaa oktaavia korkeammalta. Siinä tapauksessa Jalava olisi kuulemma maailman paras bändi.
Ei vedetty oktaavia korkeammalta pyynnöistä huolimatta ja loppukeikka saatiinkin soittaa privaatisti pariskunnalle, joka oli odottanut keikan alkua lähes kolme tuntia. Hyvää kannattaa odottaa. Eikä se määrä vaan se laatu.
Anttipappa otti keikan jälkeen suunnaksi Tampereen, me muut jäimme vielä yhdeksi yöksi Helsinkiin, seuraavana päivänä kun odotti hetki suuren legendan, Ari ”Paska” Peltosen kanssa Radio Helsingissä. Pienehkö kiertueväsymys alkoi näkyä jo tässä vaiheessa, eivätkä loput kaljatkaan enää uponneet. Joka jätkä tipahti Omppu-hotellin mukaville sängyille ennen puoltayötä. Suosittelen muuten vilpittömästi sunnuntaiviihteeksi Nelosen Ibiza-ohjelmaa. Kosmisen urpo meininki vallitsee sillä saarella.
17.6.2011 Oulunkylä O’Gelis Bar ”Musta Aurinko Nousee”
Viimeisen lähiöviikonlopun aloitti Oulunkylän O’Gelis Barin keikka. Allekirjoittanut oli käynyt jo päivällä tekemässä venäjänkieliselle Radio Sputnikille haastattelun, joten luppoaikaa oli taas riittämiin. Pyörin päämäärättömästi Kalliossa kunnes tapasin hyvän ystäväni Juuson, jonka kanssa päätimme heilahtaa paikan päälle O’Gelisiin jo hyvissä ajoin.
Saavuimme Juuson kanssa siis sopivasti ajoissa bingoilemaan ja tietovisailemaan. Lopulta paikalle ehtivät myös bändin loputkin jäsenet. Laajalla yleissivistyksellä ja rajattomalla itseluottamuksella varustetut tietokilpailujoukkueemme saavuttivat kaksoisvoiton visasta, josta palkintona oli pullonavaajia, pullonalusia ja kaksi Hawaii-paitaa. Bingossa voitto jäi niukasti yhden numeron päähän. Kilpailu on kuitenkin kivaa ja piristävää.
Bingo-isäntä ja -emäntä.
Oulunkylä vaikutti melko rauhalliselta lähiöltä verrattuna moneen muuhun aiemmin koettuun. Ihmiset olivat keski-iältään ehkä rundin nuorimpia. Keikan alkuun mennessä paikalle oli saapunut mukavasti yleisöä ja ilokseni huomasin, että myös jättiläismäinen kämppikseni Jaakko oli löytänyt tiensä Oulunkylään.
Keikka tärähti käyntiin yhdentoista maissa ja sijoittui tasoltaan lähiörundin keskitasoon. Tällä kertaa suoranaista hysteriaa ei nähty, mutta ihmiset olivat hyvin läsnä. Ehkä hieman varautuneemmin kuin joissain paikoissa. Siitä huolimatta tanssimassa nähtiin niin goottityttöä kuin hopparipoikaa ja keikan jälkeen sadelleet kiitokset olivat runsaat.
Se pakollinen erikoismieskin oli paikalla. Itsensä ”isoksi jytkyksi” tituleerannut, hieman biker-henkinen mies vaati läpi keikan Juicen Musta aurinko nousee -kappaletta. Kun sitä ei kuulunut, marssi hän ensin lavalle sitä vaatimaan, haistatti sitten meille paskat ja jatkoi matkaansa baarin takaosaan. Eihän sitä kaikkia voi miellyttää. Tosin keikkasetin viimeinen biisi, joka kulkee vielä työnimellä Space Cowboy herätti myös ison jytkyn ja lopulta kiitosta saatiin myös sieltä suunnalta. Pakolliset jatkot juhlittiin Kallion Siltasessa.
18.6.2011 Pitäjänmäen Ravintola Wossikka
Seuraavana aamuna kävimme Anttipapan kanssa krapulassa hölköttelemässä terveen elämän ja rakkauden nimissä kaatosateessa kahdeksan kilometrin lenkin heti aamusta, hoidimme pari juoksevaa asiaa ja haimme hipit matkaan majapaikastaan Lilithin toimistosta Kalliosta. Ajoimme Oulunkylään roudaamaan ja ensitöikseen O’Gelisissa allekirjoittanut vastaanotti kosinnan parikymppiseltä krapulaiselta tyttölapselta. Tällä kertaa kieltäydyin.
Ravintola Wossikan keikka oli jo alkuillasta seitsemän maissa. Mielessä kummitteli parin viikon takainen El Armadillon keikka, jonka ajankohta oli myös aikainen ja fiilis alhainen. Saavuttuamme Wossikassa oli keilakisat käynnissä Nintendo Wii:llä.
Kasasimme lavan nopeasti keilailun päätyttyä ja olimme juuri aloittamassa settiä kun omistaja päätti, että lava osoittaa nyt väärään suuntaan ja sitä pitää kääntää 90 astetta. Kiitos kun ilmoitit ajoissa.
Peloista huolimatta kiertueen viimeinen keikka oli helvetin hyvä. Yleisö oli läsnä runsaana ja tulessa. Muuta ei kai voida pyytää. Teimme myös kiertueen levynmyyntiennätyksen. Olisi ollut mukava jäädä höpöttämään, mutta Tampereella odottivat jo rundin päättäjäisbileet ja takakontissa polttelivat kiertueen sponsorin Carlsbergin tarjoamat ei suinkaan Carlsbergit vaan Koffin oluet. Oli mentävä.
Suurin kiitos kaikille paikoille ja ihmisille, jotka matkan varrella kohdattiin. Lähiörundi oli todella virkistävä ja innostava kokemus meille! JALAVA KIITTÄÄ!