Jamboa ei huolet paina, kunhan on perjantai

Artistin tulevan debyyttialbumin ensimmäinen single ilmestyi eilen.

26.02.2022

Esikois-ep:nsä vuonna 2020 julkaisseelta, Booalle levyttävältä sekä Sonylle vuonna 2021 kiinnitetyltä Jambolta ilmestyi eilen single, joka on ensimmäinen maistiainen artistin tulevalta debyyttialbumilta. YleX läpimurtolistan yleisöäänestyksen voittajaksi äänestetty Jambo käsittelee kappaleessa velvollisuuksien ja vapaa-ajan välistä kontrastia ja vapauden kanssa tasapainottelua, mikä kuulunee levyllä laajemminkin: sen kantava teema on nimittäin vapaus, jota tullaan pohtimaan monista eri näkökulmista.

Perjantai-nimisen biisin on tuottanut Perjantai4000, jonka ääntä kuullaan kappaleessa myös.

”Tässä puretaan duuni- ja vapaapäivän rakenne palasiksi ja toivotaan että ollaan fine kun on perjantai”, Jambo tiivistää. ”Biisin nimi on syntynyt tuottaja Perjantai4000:n nimestä ja herra itse iskelmäkurkullaan säestää kertosäkeen.”

Kappaleessa todella ollaankin hyvinvoivan kuuloisia, sillä vaikka siinä mietitään pakollisten töiden vaikutusta elämään ja otetaan huomioon se, että duunit on duunattava vaikka mikä olisi, ei kyseisten vastuiden anneta lannistaa. Biisi huokuu juuri sitä perjantai-iltapäiville ominaista odotusta ja kihelmöintiä, kun viikko on tulossa päätökseensä ja jokainen ihminen ympärillä naksahtaa siihen toiveikkaan huolettomaan tunnelmaan, joka vain perjantaisin ja lauantaisin on mahdollista saavuttaa.

Jambon pohdintoja vapaudesta ja rikkauksista säestää makoisasti Perjantai4000:n biitti, joka toimisi mainiosti timminä ja mallikkaana kokonaisuutena ihan yksinäänkin. Vapaa-ajan katarttinen irtaantuminen kuuluu taustan melodioissa, jotka liitelevät niin suruttoman ketterissä sfääreissä, että ihan tulee ikävä tanssilattialle.

Jambo totesi Rumban haastattelussa viime syksynä näin: ”Osittain kai Gettomasan ylivoimaisuus räppärinä pakotti mut, ex-aitopään, löytämään tämän mun oman, vähän melodisemman, popimman ja leikkisämmän soundini. Venaan kuin kuuta nousevaa, että milloin tehdään kimpassa biisi.” Levyä odotellessa siis…

Lisää luettavaa