Jazzpianisti Ramsey Lewis on kuollut

Lewis levytti pitkän uransa aikana yli 80 albumia ja voitti kolme Grammyä.

13.09.2022

Amerikkalainen jazzpianisti Ramsey Lewis on kuollut 87-vuotiaana. Muusikon Facebook-sivulla vahvistettiin, että hän menehtyi ”rauhallisesti kotonaan Chicagossa”.

Lewis perusti oman yhtyeensä vuonna 1956 ja tuli pian tunnetuksi jazz-piireissä. Hän nousi odottamattomasti suurempaan suosioon ja tietoisuuteen, kun trio julkaisi livealbumin vuonna 1965. Levyn kappale The in Crowd alkoi soida radiokanavilla ja löytyi jukebokseista ympäri maata. Se nousi Billboard Hot 100 -singlelistan sijalle viisi.

Instrumentaaliset kappaleet ja etenkin jazzmusiikki olivat tuohon aikaan harvinainen näky listoilla. Lewisin yhtyeen versio saavutti lopulta korkeamman sijoituksen kuin Dobie Grayn levyttämä, muutamaa kuukautta aiemmin ilmestynyt alkuperäinen single.

Lewisin ryhmä voitti kappaleella samana vuonna parhaan jazz-esityksen Grammyn. Myöhempinä vuosina uudet cover-kappaleet toivat kaksi parhaan r&b -esityksen Grammyä.

Pianisti perusti myöhemmin uuden trion, johon kuului tunnettu jazzbasisti Cleveland Eaton ja rumpali Maurice White, joka perusti myöhemmin Earth, Wind & Fire -yhtyeen. Lewis esiintyi 66-vuotisen uransa aikana muun muassa Aretha Franklinin, Tony Bennettin ja Pat Methenyn kanssa.

Hänestä tuli myöhemmin radio- ja tv-persoona, ja hän jatkoi musiikkiuraansa loppuun asti. Lewis levytti uransa aikana yli 80 albumia, joista viimeisin ilmestyi vasta viime vuonna. Hän teki myös aktiivisesti hyväntekeväisyystyötä, erityisesti lasten parissa.

Earth, Wind & Fire -laulaja Philip Bailey muisteli pianistia Twitterissä.

”Kauan eläköön legendaarinen Ramsey Lewis. Mahtava ystävämme ja jazz-ikoni. Sinua tullaan kaipaamaan, ja sinut tullaan muistamaan aina.”

Lisää luettavaa