Jo kertaalleen siirretty Kesärauha-festivaali siirtyy elokuulta ensi vuoteen – uudet festaripäivät julki

Kesärauha siirtyy ensi vuoteen.

03.06.2020

Kesärauha-festivaali ilmoitti huhtikuun alussa siirtyvänsä kesäkuusta elokuulle.

Nyt Kesärauha on siirretty ensi vuoteen kesäkuulle 2021. Uudet päivämäärät ovat 11.–12. kesäkuuta 2021.

tiedotteen mukaan järjestäjät ovat koko kevään seuranneet aktiivisesti THL:n ja viranomaisten ohjeistusta koronatilanteeseen liittyen ja yrittäneet löytää kristallipallosta vastauksia.

“Olimme myyneet jo reilusti yli 70% Kesärauhan kokonaiskapasiteetista. Näin ison yleisömäärän suhteen siirto ensi vuoteen oli lopulta ainut vaihtoehto. Emme halunneet ottaa riskiä yleisön, artistien ja henkilökunnan turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.” kertoo Kesärauhan taiteellinen johtaja Pietu Sepponen.

Jo ostetut liput käyvät uuteen ajankohtaan sellaisenaan, jos uusi päivä ei sovi lippurahat palautetaan asiakkaalle.

Lisää luettavaa