Jo toinen The Voice -kilpailija ammuttiin viikon sisään

Hirveitä tapahtumia riittää, mutta tällä kertaa kyseessä taitaa olla vain kaamea yhteensattuma

20.06.2016

Chicagolainen, Meksikon The Voice-ohjelmassa vuonna 2011 esiintynyt Alejandro Fuentes on kuollut. Häntä ammuttiin kolmesti päähän hänen juhliessa syntymäpäiviään kotikaupungissaan. Tietojen mukaan tuntematon mies yrittii pakottaa hänet ulos autosta juhlapaikan ulkopuolella. Kun Fuentes ei suostunut tähän, ryöstäjä ampui tätä kolme kertaa.

Tapauksesta on noussut kohu USA:ssa, sillä Fuentes kuoli vain päivä sen jälkeen, kun Christina Grimmie haudattiin. Grimmie oli kisaaja Amerikan The Voice -ohjelmasta vuoelta 2014. Hänet ampui Grimmieen pakonomaisesti suhtautunut henkisesti epävakaa mies viime viikonloppuna.

Fuentes oli kuollessaan 45-vuotias.

Lisää luettavaa