Joensuuta mainostetaan räppibiisillä: ”Kuunnelkaa itse, pilattiinko tässä nyt räp vai kuntamarkkinointi”

Pure räppää uudella biisillä.

Perjantaina 3. päivä kesäkuuta sai ensiesityksensä vuonna 2016 räpin suomenmestaruuden voittaneen Puren kappale Helppo hengittää.

Mikä biisistä tekee erikoisen on se, että kappale on Joensuun kaupungin tuottama. Biisin ensiesitys tapahtui Unescon Elävän perinnön listalle päässeessä Suomen suven avauksessa, jossa Puren räppäyksen taustalla lauloi 6000 koululaisen lapsikuoro kymmenentuhannen hengen yleisölle.

Joensuun kaupungin markkinointijohtaja Markku Pyykkönen kertoo kappaleesta seuraavaa:

”Minulla tuli ajatus, että kyllä biisi pitää Joensuulle saada. Istuttiin Puren kanssa lounaalle ja Joensuun jäbänä hän innostui asiasta välittömästi. Heiteltiin vähän ajatuksia teemasta, mutta äkkiä tajuttiin, että peli on aivan selvä. Tästä syntyy räppibiisi. Purella oli homma täysin hallussa ja hän onnistui kiteyttämään joensuulaisuuden tekstissään loistavasti, ei siinä meidän tarvinnut kun antaa artistin tuutata.”

Helppo hengittää kappaleen sävellyksestä, miksauksesta ja masteroinnista vastaa joensuulaislähtöinen Thomaz ja kappaleen on sanoittanut Pure eli Pyry Räsämäki. Biisistä julkaistiin myös Tommi Raution ohjaama musiikkivideo.

”Toki voi kysyä, että miksi tämä tehtiin? No miksipä ei! Kyllä maailmaan hyvää räppiä mahtuu. Kuunnelkaa itse, pilattiinko tässä nyt räp vai kuntamarkkinointi”, Pyykkönen kertoo.

Katso video alta.

YouTube video

Lisää luettavaa