Etsi
Vuoden musiikintekijä- ja Vuoden alternative -palkinnot jaettiin ensimmäistä kertaa.
Pian taas emmaillaan.
Emma-gaala muuttuu hieman.
Palkintoja jaettiin 23 kategoriassa, joista Blind Channel voitti kuusi.
Vauhti kiihtyy -kappaleen kimppakokoonpanon livedebyytti nähdään Emma-gaalassa.
Viimeinen mahdollisuus osallistua Emma-gaalan yleisöäänestykseen.
Emma-gaalan ehdokkaat julkistettiin eilen.
Emma-ehdokkaat julki!
Behmillä oli painava palkintolaukku.
Emmoissa tulokkaat valtaavat lavan.
Erika Vikman, Mouhous, Evelina, William, Lähiöbotox ja Maustetytöt kertoivat Rumballe ajatuksiaan Emma-ehdokkuuksista.
Emma-gaala järjestetään toukokuussa.
Ehdokkaat julkistetaan 21. tammikuuta.
JVG:n matka jatkui lavan ja istumapaikan välillä.
Perjantaisarjiksena gaalaviikonlopun muistilista.
Oho, Emma-julkistus, joka ei ole kohu!
Pyhimys kyseenalaisti MKDMSK:n jättämisen ehdokkuuksien ulkopuolelle.
Musiikkituottajat ry:n apulaisjohtaja Tommi Kyyrän mukaan vaihtoehtoisia toimintamalleja mietitään.
Myös Chisu, Gettomasa, Ellinoora ja Lauri Tähkä kahmivat ehdokkuuksia.
Maustetytöt-kohu oli ankea opetus siitä, miten hatara tulkinta ja liipasinherkkä virkaintoisuus jättävät kaikille vain pahan mielen.
Lähteet kertovat, että Maustetytöt jää ilman Emma-ehdokkuuksia.
Pyhimys voitti kuusi pystiä ja oli tietysti mukana vielä seitsemännessäkin.
Emmat jaetaan helmikuussa.
Julkaistu Rumbassa 1/18.