John Prine on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin

Vaikutusvaltainen laulaja-lauluntekijä oli 73-vuotias.

AOP

John Prine on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Nashvillessa, Tennesseessä tiistaina 7. huhtikuuta. Prine joutui sairaalaan koronaviruksen aiheuttamien oireiden vuoksi 26. maaliskuuta. Hänen tilansa muuttui kriittiseksi ja joutui hengityskoneeseen 29. maaliskuuta.

Prinellä oli todettu kurkkusyöpä 90-luvun lopulla ja keuhkosyöpä 2010-luvun alussa. Hän jatkoi kiertämistä aina viime vuoteen asti.

John Prine aloitti uransa 1970-luvun alussa Chicagossa. Kris Kristofferson otti Prinen suojatikseen ja osaltaan vaikutti levytyssopimuksen syntyyn. Prinen nimeä kantava debyyttialbumi sisältää hänen ylistetyimpiä lauluja, kuten huumeriippuvaisesta sotaveteraanista kertova Sam Stone. Pitkän uransa aikana Prine levytti 18 albumia.

Bob Dylan on maininnut Prinen yhtenä suosikkilauluntekijänään. Amerikkalaisen lauluntekijäperinteen nuorempi polvikin on löytänyt Prinen omakseen: häntä ovat ylistäneet niin Kacey Musgraves kuin Sturgill Simpson.

Prine sai tammikuussa Grammy-gaalassa tunnustuksen elämäntyöstään. Hän oli uransa aikana ehdolla gaalassa 11 kertaa ja voitti kahdesti. Prine nimettiin Songwriters Hall of Fameen viime vuonna. Hän on ensimmäinen muusiikko, joka on esiintynyt Yhdysvaltain kansalliskirjastossa, Kongressin kirjastossa.

John Prineä jäävät kaipaamaan hänen vaimonsa, joka on toipunut koronaviruksesta, ja Prinen kolme poikaa.