Jonas Brothers julkaisi videon joulusinglelleen

"You make every day feel like it's Christmas"

YouTube

Jonas Brothersin tasan kuukausi sitten, 8. marraskuuta, julkaisema joulusingle Like It’s Christmas sai animoidun lyriikkavideon perjantaina. Voit katsoa sen uutisen lopusta.

Ennen tätä vuotta kolmesta veljeksestä, Kevin, Nick ja Joe Jonasista koostuvan yhtyeen viimeisin yhdessä julkaisema albumi oli vuonna 2009 julkaistu Lines Vines & Trying Time.

Tänä vuonna trio teki kuitenkin menestyksekkään paluun musiikin pariin. He saavuttivat muun muassa ensimmäisen Billboard-listaykkösensä juuri uusimmalta, kesäkuussa ulos tulleelta Happiness Begins -albumilta singlenä julkaistulla Sucker-kappaleellaan.