Kommentti: “Nolon” musiikin kuuntelusta

On ihan ok pitää Jonas Brothersista, ihan ilman ironiaa, kirjoittaa Vilja Vainio.

On alkuvuosi 2010. Olin tuolloin 11-vuotias. Päivää tai edes kuukautta en sen tarkemmin muista, mutta muuten kuva tapahtuneesta on yhä hämmästyttävän kirkkaana mielessäni. Istumme ystäväni kanssa kahdessa keltaisessa nojatuolissa heidän perheensä tietokonehuoneessa. Tuijotamme molemmat vaaleanharmaata pönttötietokonetta ja odotamme kärsivällisesti sen käynnistymistä.

Kun kone on käynnistynyt, etsimme tiemme Youtubeen ja alamme katsoa musiikkivideoita yksi toisensa perään. En edes muista, kirjoitimmeko kertaakaan hakukenttään mitään: seurasimme vain linkkipolkuja, joita meille ehdotettiin. Sen kuitenkin muistan, että kaksi artistia olivat meille ”the artistit”. He olivat Justin Bieber ja Jonas Brothers. Huvittavinta koko asiassa oli se, että oikeastaan emme edes pitäneet kummastakaan. Saimme kai vain jotain kieroutunutta mielihyvää siitä, että kuuntelimme artisteja, jotka olivat meistä ”noloja”.

Niin, nämä artistit olivat meistä silloin noloja. Siis, jo silloin. Justin Bieber föönatussa kampauksessaan Babyn musiikkivideolla ja Jonas Brothersit samanlaisina keltanokkina omilla vastaavillaan. Veljesten kappaleista mieleeni on jäänyt parhaiten Fly With Me, jonka musiikkivideo oli jostain syystä meistä todella huvittava. Etenkin sen alku, jossa Joe vetäisi ruskean lippalakin muka coolisti silmilleen. Nauroimme sille vedet silmissä ja kelasimme videota taaksepäin. Nauroimme taas.

Kyseisiin artisteihin liitti jo tuolloin mielessään stigman, joka hallitsi ajattelua vielä vuosien ajan. Olin vakuuttunut siitä, että kukaan itseään arvostava musiikin ystävä ei kuuntele Jonas Brothersia. Yhtyettä, joka oli tuttu Disney Channelin Camp Rock -elokuvista ja kaikesta muusta vastaavasta. Jonas Brothers oli kaikkea muuta kuin sellainen bändi, jota kehtasi myöntää kuuntelevansa. Muuten kuin ehkä ironisesti.

Mielipiteeni kuitenkin muuttui, tosin lähemmäs kymmenen vuotta se otti. Kuvani Jonas Brothersista horjui lopullisesti silloin, kun kirjoitin uutisen yhtyeen silloin vastajulkaistusta Sucker-kappaleesta. Vasta huomattuani, että olin kuunnellut kappaleen läpi laittoman monta kertaa peräkkäin jo kauan sen jälkeen, kun uutinen oli valmistunut, päätin vihdoin myöntää itselleni, että tästä on lupa pitää. Vasta pikkuhiljaa olenkin tajunnut, että oikeastaan taisimme ystäväni kanssa pitää Jonas Brothersista jo silloin vuosia sitten. Sen myöntämiseen vain ei ole aiemmin tarjoutunut sosiaalisesti hyväksyttävää mahdollisuutta.

Paluunsa jälkeen Jonas Brothers on ensimmäistä kertaa oikeasti cool ja sitä on jopa vähän vaikea selittää. Veljesten imago ei nimittäin edes ole muuttunut vuosien varrella kovin paljon. He vain ovat vanhentuneet, kuten tietysti myös heidän alkuperäiset faninsa. Ehkä suurin muutos onkin se, että itsevarmuus niin muusikoissa kuin kuulijoissakin on kasvanut. Jonasin veljeksillä on kullakin perhe, ura ja vapaa-aika, eli toisinsanoin elämä, myös veljesbändin ulkopuolella. Heidän ei tarvitse enää todistella olevansa jotain. Voi vain yksinkertaisesti tehdä musiikkia omasta tahdostaan ja omilla ehdoillaan, oman levy-yhtiön kautta. Ja mikäli yhtyeen uran ensimmäistä Billboard-listaykköstä on uskominen, se todella toimii.

Yksi asia tosin ei ole muuttunut. Laitoin nostalgiahuuruissani Fly With Me -musiikkivideon jälleen soimaan ajatellen, että se olisi hioutunut vuosien varrella timantiksi. Ei muuten ollut: video sai edelleen hymyilemään. Mutta tällä kertaa ilman ironiaa.