”Joni, sä oot mulle Suomen Snoop Dogi” – Juno ja VilleGalle muistelevat ylä- ja alamäkiä sisältänyttä ystävyyttään

"Meidän ystävyyssuhteessamme on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta edelleen pidämme toistemme selkää vaikka mitä kävisi."

Juno julkaisee ensi vuonna seitsemännen albuminsa. Eilen Sonyn kautta ilmestyi kappale, joka tulee löytymään kyseiseltä kokonaisuudelta: Junon uudessa Veri-kappaleessa vierailee VilleGalle.

Biisi on herkkä katselmus kaksikon nuoruudessa alkaneesta ystävyydestä, johon on vuosien kuluessa ehtinyt sisältyä myös alamäkiä. Näistä ei kuitenkaan nykyhetkessä ole tietoakaan, vaan biisi on pelkkää arvostusta ja toveruutta.

”Ollaan tunnettu Villen kanssa yläasteelta alkaen ja tehtiin pitkään musaa yhdessä”, Juno kertoo. ”Olemme vierailleet toistemme biiseillä pitkin uraa, mutta pitkään aikaan ei olla tehty sellaista biisiä, jossa olisi vain me kaksi. Meidän ystävyyssuhteessamme on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta edelleen pidämme toistemme selkää vaikka mitä kävisi. Tämä biisi on mulle tärkeä ja on siistiä päästä jakamaan tämä Villen kanssa.”

Biisi on juuri niin vilkas ja tuttavallinen kuin vain vuosikaudet toistensa ystävyyttä vaalineelta räppikaksikolta voi odottaa. Humoristiset heitot ja jaetut hetket vuosien varrelta tuovat kappaleeseen väriä, mikä elävöittää kokonaisuutta, joka voisi kaikessa haikeassa nostalgisoinnissaan riskeerata banaalin rajoilla keikkumisen.

Myös Junon edellinen kappale käsitteli suuria aiheita, sillä tällöin artisti pohti päihteiden ja väkivallan haitallisuuksia. Vuonna 2019 Juno suunnitteli lopettavansa räppäämisen, mutta päätyi lopulta jatkamaan uraansa.

YouTube video

Lisää luettavaa