Joyner Lucasin odotettu ja lykkääntynyt albumi julkaistaan vihdoin – musiikkivideolla huumeet saa jäätelöauosta

Joyner Lucas teki musiikkivideon levynsä jo seitsemännelle julkaisulle.

Kuvakaappaus videosta

Jenkkiräppäri Joyner Lucas julkaisi musiikkivideon uudelle Lotto-nimiselle sinkulle. Kappale löytyy Lucasin maaliskuun 27. päivä julkaistavalta albumilta ADHD. Levyn oli tarkoitus tulla ulos jo vuonna 2018, mutta miehen lähtö Atlantic Recordsilta ja ryhtyminen itsenäiseksi artistiksi viivästytti julkaisua.

Jäätelöautosta huumeita ostavia lapsia ja synttärihattupäisiä koviksia sisältävän musiikkivideon löydät jutun lopusta.

Lotto on räppärin tulevan albumin singlejulkaisuista jo seitsemäs. Aikaisempiin lukeutuu muun muassa kappaleet Devil’s Work, ISIS ja Revenge. Levyltä on myös vuotanut julkisuuteen ennen aikojaan kappale What If I Was Gay, jolla on mukana Eminem.

Palkitakseen faniensa pitkän odotuksen, muusikko on luvannut julkaista tänä vuonna levyn lisäksi kaksi muuta projektia, jotka ovat vielä tällä hetkellä työn alla.