Judas Priest saapuu Hyvinkäälle

Rockfest julkisti ensimmäiset esiintyjänsä.

01.11.2017

Judas Priest on ensimmäinen Rockfestin pääesiintyjäkiinnitys. Vantaalta Hyvinkäälle siirtynyt festivaali järjestetään 6.–9. kesäkuuta.

Vuonna 1969 perustettu Judas Priest on myynyt yli 50 miljoonaa levyä ja tunnetaan etenkin metalliklassikoistaan kuten Breaking the Law, Painkiller ja Living After Midnight. Brittihevin legenda on nähty edellisen kerran Suomessa vuonna 2015. Rob Halfordin johtama yhtye on julkaisemassa Firepower-nimisen albumin ensi vuoden alkupuolella. Bändi on ehdolla Rock’n’Roll Hall of Fameen.

Nyt julkisestut kotimaiset nimet ovat Children of Bodom, Mokoma, Kotiteollisuus, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ja Santa Cruz.

Hyvinkään lentokentän uuden konserttialueen kolmella jättilavalla nähdään yhteensä yli 40 kotimaista ja ulkomaista artistia. Lisää esiintyjäjulkistuksia on luvassa marraskuun aikana. Kolmen päivän lippuja on myynnissä 99 euron erikoishintaan rajoitetusti. Lisätietoa tapahtumasta löytyy sen kotisivuilta.

Lisää luettavaa