Juhannussuunnitelmat uusiksi: Liturgy-rumpali ja Prince Rama -puolikas Helsinkiin

Greg Fox ja Taraka esiintyvät Hard Rock Housessa juhannusviikonlopun sunnuntaina.

13.06.2019

Greg Fox on yksi tämän päivän arvostetuimmista ja omaperäisistä avant-/metallirumpaleista. Fox tunnetaan parhaiten Liturgyn rumpalina. Lisäksi hän vaikuttaa muun muassa Ex Eye -yhtyeessä Colin Stetsonin ja Shahzad Ismailyn rinnalla ja on toiminut soittanut esimerkiksi industrial-duo Uniformin viimeisimmällä albumilla ja Ben Frostin Aurora-levyllä.

Taraka, koko nimeltään Taraka Larson, on toinen puolikas Prince Rama -yhtyeestä. Prince Rama soittaa psykedeelistä elektronista popmusiikkia ja levyttää Animal Collectiven Paw Tracks -merkille, mutta rehellisyyden nimissä minulla ei ole hajuakaan mitä odottaa Tarakan soolomateriaalilta.

Kolmantena esiintyjänä on kotimainen jumitusakti Olimpia Splendid.

Tämä kolmen artistin kopla esiintyy Helsingin Hard Rock Housessa sunnuntaina 23. kesäkuuta. Liput maksavat vaivaisen kympin, joten kaupungijuhannuksen sunnarimenovinkki numero yksi löytyy Roihuvuoresta. Lisätietoja Facebookista.

Lisää luettavaa