Jyväskyläräppärin yksinkertainen gangsterielämä on harvemmin kuulostanut näin kiinnostavalta

"Reijo-season" on täällä, ilmoittaa Lyttä.

Viikko sitten perjantaina julkaistulla Hamilton-singlellään Suomen Spotifyn kärkikymmenikköön noussut Lyttä julkaisi perjantaina Reijo-nimisen albumin. Överdogin ja Universalin kautta ilmestyneen levyn nimi pohjaa Jyväskylä-räppärin videopeliharrastukseen, sillä toistakymmentä tuhatta seuraajaa Twitchissä kerännyt Lyttä tunnetaan striimi- ja pelipiireissä nimimerkillä Reijo. Albumilla vierailevat Lauri Haav, Axel Kala, Pyrythekid sekä Gettomasa peräti kahdessa biisissä.

Lyttä leikittelee levyllä neuvokkaasti ulosannillisilla tyyleillä, pitäen kiinni itselleen ominaisista verkkaisista tunnelmista, mutta pallotellen sen sisällä erilaisilla menetelmillä. Mitä ilmeisimmin eniten kotonaan Lyttä on silloin kun pudottelee rivejään mahdollisimman laiskasti, siihen malliin että silmäluomet muuttuvat oitis raskaiksi ja todellisuus ympärillä valahtaa usvaisen raukeaksi.

Toimivia keinoja Lytän riimittelyssä ovat kuitenkin myös lähestulkoon huvittunein äänenpainoin vedetyt kuittailut sekä vikkelin elkein tykitetyt poikamaisen innokkaat sanailut – kaiken tämän toimiessa todisteena siitä, että Lytän ei teknistä variaatiota tarvitse harjoitella.

Sen sijaan albumin aihepiireistä ei mitenkään liikaa vaihtelua löydy. Kappaleissa käsitellään nousukiidossa olevan räppärin elämää yhdestä jos toisesta vinkkelistä, yhden seikan pysyessä staattisena: omasta paremmuudesta ei tingitä. Lyttä tuntee arvonsa niin muusikkona kuin ihmisenäkin, uran ja henkilökohtaisen elämän kietoutuessa toisiinsa, piirtäen kuvaa kaikki Jyväskylän kadut omistavasta gangsta-Lytästä. Tyyppi on kuitenkin sen verran kartalla liian päällekäyvän egon muodostamista ongelmista, että pysyttelee turvallisesti poissa ällöttävän ylimielisyyden vaaravyöhykkeeltä.

Äskeinen huomio albumin temaattisesta yksipuolisuudesta ei kuitenkaan tässä kontekstissa ole negatiiviseksi tarkoitettu. Lyttä nimittäin todistaa olevansa kartalla räpin lainalaisuuksista kikkaillen kyllä yhtien ja samojen aihepiirien parissa, mutta osoittaen erinomaisesti sanojen muodolla ja sisällöllä leikittelyn arvon. Kuka tarvitsee painavaa sanomaa, kun ulkomuoto on sekä oivaltava että hauska?

Albumin tuotannosta vastaavat Lytän itsensä lisäksi Ruuben, Axel Kala, Skywalk ja Xrphan. Biittipuolta on helppo hehkuttaa, sillä kappaleita kuuntelisi mielellään pelkkinä instrumentaaleinakin. Tuotannollisesti Reijo liikkuu monipuolisissa maastoissa, sillä seitsemän biisin aikana päästään kulkemaan tylyn pelkistetyissä bassoluolastoissa, poreilevan eleganteissa kesärytmeissä sekä kuuman koukuttavissa g-funk -vivahteisissa vinkunoissa.

Kuuntele koko levy alta.

Lisää luettavaa