Kaksi debyyttialbumia, yksi paluu – lisäyksiä Rumban soittolistalla

Tilaa Rumban soittolista nyt Spotifyssa!

06.09.2020

Rumba lanseerasi viikottain päivittyvän Spotify-soittolistan, jossa on pääpaino tuoreessa hyvässä musiikissa. Lisäksi Ajankohtaista-listalle kootaan mukaan tällä hetkellä puheenaiheena olevia artisteja. Listaa seuraamalla tiedät missä mennään.

Koronaviruksen runtelemassa maapallossamme ei eletä helpoimpia aikoja. Onneksi musiikki säilyy kaikesta huolimatta.

Vanhojen suosikkien parissa ajan viettäminen on ymmärrettävää jos mikä, mutta tälläkin viikolla on ilmestynyt rutkasti uusia, hyviä ja tutustumisen arvoisia biisejä. Itse lista löytyy jutun lopusta tai Spotifysta hakemalla: Ajankohtaista – Rumba. Alla muutama nosto kappaleista.

WilliamSama poika
Kerroimme Williamin Shakespeare-debyyttialbumista ja siitä miksi Penelopesta tuli hitti, täällä. Yksi debyyttialbumin parhaimmista sanoituksista ja tarttuvimmista melodioista tiivistyy Sama poika -biisiin, jossa käsitellään julkisuutta. Tukea William saa Sexmanesta, joten kyseessä on todellinen valokeila kahdelle vahvalle ja nuorelle tekijälle. Lisäksi levyltä on nostettu listalle Wanted ja Kopiokissa.

Big SeanHarder Than My Demons
Big Sean teki paluun, siis nykybisneksen mittapuulla. Räppäri ehti pitää hiljaiseloa kolme vuotta, nyt mennään taas. Detroit 2 on vahva paluualbumi, jota on rakennettu täydellä hartaudella. Se todellakin kuuluu, albumi on hyvä tiivistelmä huippulahjakkaan räppärin musikaalisesta osaamisesta. Levyllä kuullaan sulassa sovussa niin bängeriräppiä kuin r&b-paloja. Onpa mukana myös puheosuudet Dave Chappellelta, Stevie Wonderilta ja Erykah Badulta.

Varsin mielenkiintoinen paketti on kyseessä ja siitä hyvää esimakua antaa Harder Than My Demons, jolla Big Sean perkaa vastoonkäymisiä ja väläyttää teknistä osaamistaan. Lisäksi listalle on nostettu r&b-paukku Body Language, jolla kuullaan Ty Dolla $ignia ja Jhené Aikoa.

IltaAnna tuulla vaan
Ilta julkaisi debyyttialbuminsa Näitä hetkiä varten. Laulajan voinee lukea saapuneen ihmisten tietoisuuteen jossain määrin jo vuonna 2015, kun hän vieraili Cheekin viimeiseksi jääneellä Alpha Omega -levyllä. Debyyttiä on osattu siis varmasti monissa osoitteissa odottaa.

Artistin mukaan levyn nimi muistuttaa elämään hetkessä. Kenties sen puolesta puhuu myös listalle nostettu kappale – pieni puhuri ei haittaa.

Lisäksi listalla on muun muassa Vepua ja Inaa.

Lisää luettavaa