Kaksi herkkua yhdellä iskulla: Nine Inch Nailsin ja Karen O:n mainio Led Zeppelin -cover ja uuden The Girl with the Dragon Tattoo -leffan traileri

29.05.2011

Kaikkea sitä YouTubesta löytääkin. Tai tällä kertaa asiasta vinkattiin myös NIN Hotline -Twitter-tilillä.

Kuva: The Null Corporation

Länsinaapurit ovat pohtineet pitkin vuotta, minkälaisen version jenkkipellet saavat aikaiseksi Ruotsin dekkariylpeyden teoksesta – hehän tekivät sitä paitsi kirjasta jo itse definitiivisen version, pöh. Ymmärrettävää pohdintaa sikäli, että vuonna 2009 julkaistu Niels Arden Oplevin ohjaama Män som hatar kvinnor oli kaikin puolin mainio trilleri. Mutta mutta: vanha guru David Fincher on näemmä saanut hänkin vakuuttavaa jälkeä aikaan. Ainakin sen voi sanoa, että meni muu osa leffasta miten tahansa, musiikkipuoli näyttäisi oleva vimpan päälle. Trailerissa kuuluva NIN:n ja Yeah Yeah Yeahs -laulaja Karon O:n tekemä Immigrant Song -cover toimii kuin tauti.

Tarkasta asia itse täältä. The Girl with the Dragon Tattoo tulee ensi-iltaan 21. joulukuuta.