Nyt kalenteri esiin: 03Crew kokoaa suomiräpin kärkinimiä Ääniwalliin

Muun muassa Asa, Eevil Stöö, DJ Kridlokk ja Tuuttimörkö keikkailevat samalla lavalla.

22.09.2016

Itsenäisyyspäivää vietetään tänä vuonna tiistaina, jonka vuoksi monet pyrkivät ottamaan yhden päivän vapaastaan kaiken irti jo edellisenä iltana. Yksi itsenäisyyspäivän aattoa edeltävä menovinkki kannattaa laittaa korvan taakse jo nyt, sillä maanantaina 5. joulukuuta tamperelainen rap- ja rytmimusiikkiin keskittynyt kollektiivi 03Crew järjestää bileet Helsingin Ääniwallissa.

Kyseisenä iltana Ääniwallissa keikkailee peräti kymmenen kotimaista räppäriä aina Asasta Eevil Stööhön ja Tuuttimöröstä Laineen Kasperiin. Tarkempia faktoja voi kurkkia tapahtuman Facebook-eventistä.

Itsenäisyyspäivää edeltävänä iltana Helsingistä löytyy tarjontaa monenlaiseen räppimakuun, sillä myös
Rähinä Recordsin artistit samalle lavalle kokoava Rähinä Live Show ollaan järjestetty tyypillisesti joulukuun 5.päivänä. Tästä tapahtumasta ei vielä virallista infoa löydy, mutta hyvin todennäköistä on, että myös tämä perinne jatkuu.

Tiistaina voi sitten levätä ja katsella linnanjuhlia.

Lisää luettavaa