Kanye West heittelee jälleen uistintaan pimeässä, tällä kertaa tähtäimessään jättimäinen vonkale: Bob Dylan. West twiittasi lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Kutsun Bob Dylania. Tehdään jotain yhdessä.”
Jää nähtäväksi, vastaako Nobel-palkittu maestro Westin huhuiluun. Vaikka kaksikon yhteistyö kuulostaa aluksi absurdilta, Dylanilla on oma historiansa hiphopin kanssa.
Dylanin Subterraenean Homesick Blues -kappaletta (1965) pidetään ainakin leikkimielisesti yhtenä hiphopin esi-isistä, ja sitä ovat sämplänneet muun muassa Beastie Boys, Juelz Santana ja Looptroop. Spoken wordit ja samplet sikseen, Dylan on vieraillut täysverisellä rap-kappaleella itsekin räppäämässä.
1980-luvulla Dylan tutustui räppilegenda Kurtis Blow’hun ja lainasi tämän taustalaulajia omalle levylleen. Dylan teki vastavierailun Kurtis Blow’n albumille Kingdom Blow (1986). Dylanin räppiä kuullaan levyn avaavalla Street Rock -kappaleella.
Kurtis Blow myös tutustutti Dylanin räpin saloihin. Dylan innostui artisteista, kuten Ice-T, Run D.M.C., Public Enemy ja N.W.A. Muistelmateoksessaan Chronicles: Volume One Dylan kirjoittaa:
”He eivät notkuneet jauhamassa paskaa. He paukuttivat rumpuja, laittoivat paikat remonttiin, heittelivät hevosia jyrkänteeltä. He olivat runoilijoita ja he ymmärsivät mitä ympärillä tapahtuu.”
Kuuntele Kurtis Blow’n Street Rock alta.