Käsityöläispanimo perusti oman levy-yhtiön – milloin Suomessa?

Brooklynissa ei ainoastaan panna olutta – välillä tehdään myös levyjä

29.06.2016

Erikoisoluet kohottavat jatkuvasti suosiotaan ja ovathan nuo Brooklyn Breweryn lagerit esimerkiksi suomalaisille varsin tuttuja tuotteita. Nyt Brooklynin päässä on päätetty hypätä aivan toisenlaiseen, välttämättä ei niin kannattavaan kelkkaan.

Panimon tarkoituksena on nimittäin perustaa oma levy-yhtiö ja vaikka juuret ovatkin New Yorkissa, aikoo yhtiö keskittyä nouseviin brittikykyihin. Ensimmäisenä julkaisuna toimii rock-yhtye The Graveltonesin levytys, jota myydään aluksi vain yhtyeen keikoilla. Levytys on livetallenne, ei siis varsinainen studioäänite.

Brooklyn Breweryn Rachel Weseloh kertoo, että panimo haluaa tuoda samaa paloa brittiläiseen musaskeneen mitä New Yorkissa on parhaillaan havaittavissa. The Graveltones oli aiemmin ilman sopimusta ja panimon suunnalta vihjataan, että lisää levytyksiä eri artistien kanssa saattaa olla tulossa.

Kysymys kuuluukin, että milloin Suomessa tapahtuu vastaavaa? Mahdollisuuksia on monia. Käänteisessä tapauksessa panimot voisivat mesenoida pienlevy-yhtiöitä. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla.

Lisää luettavaa