Katsoja aloitti nujakan The Cultin keikalla – laulaja Ian Astbury hyppäsi lavalta keskeyttämään tilanteen

Tilanne tallentui toisen katsojan kuvaamalle videolle.

22.07.2022

Rokkiyhtye The Cult valmistautuu parhaillaan yhdennentoista albuminsa julkaisuun. Kerroimme lokakuun alussa ilmestyvästä Under the Midnight Sun –levystä ja sen ensimmäisestä singlestä aiemmin täällä.

Bändi esiintyi tämän viikon tiistaina Washingtonissa. Keikalla sattui ikävä välikohtaus, kun eräs katsoja otti edessään olleen miehen kuristusotteeseen.

Laulaja Ian Astbury huomasi tilanteen ja hyppäsi lavalta välittömästi yleisön eteen keskeyttämään kahakan. Tilanteesta kuvatulla videolla näkyy, kun Astbury läksyttää väkivaltaisesti käyttäytynyttä henkilöä. Käytöksen kohteeksi joutunut fani puolestaan kiittelee ja halaa laulajaa.

Yhtye soitti Rain-hittiään tapauksen sattuessa. Soitto ei keskeytynyt, mutta lauluosuudet jäivät ymmärrettävästi hieman vajaiksi. Kappaleen päätyttyä Astbury jatkoi vielä aiheesta osoittaen sanansa nujakan aloittaneelle katsojalle.

”Veli, älä ikinä ota ketään kuristusotteeseen. Se ei ole siistiä, se on sikailua. Lakkaa itkemästä, tämä on rokkikeikka. Jos et viihdy, mene seisomaan taaemmas. Olet iso kaveri, suurempi kuin muut. Seisot rokkikeikalla eturivissä, mitä oikein odotit?”

Katso video tilanteesta alta.

Lisää luettavaa