Katy Perryn ja ruotsalaistuottaja Alesson musiikkivideon ensiesitystä tulevat todistamaan noin 30 miljoonaa silmäparia

When I'm Gone julkaistiin muutama päivä sitten, mutta musiikkivideota saadaan vielä hetki vartoa.

03.01.2022

Kesällä 2020 viimeisimmän albuminsa julkaisseelta Katy Perrylta ilmestyi viime perjantaina yhteisbiisi ruotsalaisen Alesson kanssa. Kyseinen takuuvarma tanssihitti nimeltä When I’m Gone ei tule jäämään pelkäksi yksittäiseksi nostattavaksi kappaleeksi, sillä sen 10.1. ilmestyvä musiikkivideo tulee olemaan julkaisutavaltaan historiallinen. Video on nimittäin tehty yhteistyössä ESPN-urheilukanavan kanssa, ja sen ensinäyttö tulee tapahtumaan korkeakoulujen välisissä amerikkalaisen jalkapallon mestaruuskisojen finaaliottelussa.

Se tarkoittaa sitä, että musiikkivideon ensiesitystä tulevat seuraamaan kevyet noin 30 miljoonaa silmäparia.

”Haluan rikkoa musiikkivideoillani rajoja ja haastaa itseäni, sekä luoda ainutlaatuisia mahdollisuuksia faneilleni nähdä ne”, Katy Perry kommentoi tulevaa. ”ESPN ja College GameDay pitävät erityistä paikkaa sydämessäni, joten se, että saamme Alesson kanssa olla ensimmäiset artistit, joiden globaali musiikkivideo debytoi ESPN:n live-tapahtumassa, teki tästä täydellistä.”

Myös Alesso on luonnollisesti innoissaan projektista: ”Olemme odottaneet koko vuoden, että pääsemme jakamaan tämän kappaleen kanssanne! Oli kunnia tehdä yhteistyötä Katyn kanssa näin upealla tanssibiisillä. Rakastin hänen kanssaan työskentelyä ja kappaleesta ja videosta tuli todella erityiset”, tuottaja ja DJ iloitsee.

Vielä ennen kuin musiikkivideo näkee päivänvalon, voi alta kuunnella kappaleen ilman sen visuaalista puolta, mikä toki sekin voi olla varsin tyydyttävää. When I’m Gone on yksi niistä biiseistä, jotka eivät välttämättä heti ensikuuntelulla jätä kovin mieleenpainuvaa vaikutusta, mutta jotka tarpeeksi useasti toistettaessa ujuttautuvat johonkin aivojen salaisiin kammioihin ja saavat vahingossa rynnistämään innosta hihkuen tanssilattialle heti ensitahtien kajahtaessa kaiuttimista.

Lisää luettavaa