Käy se näinkin: räppäri pyysi lavalle taustatukea yleisöstä – tuntematon nuori mies varasti lopulta show’n

Dave sai yllättävän asiantuntevaa apua.

Suomeen syksyllä saapuva brittiräppäri Dave esiintyi viikonloppuna Glastonburyssa.

Briteissä valtavaan suosioon noussut nuori räppäri julkaisi Psychodrama-albumin alkuvuodesta. Tätä ennen Dave on ihastuttanut esimerkiksi yhteiskappaleella AJ Traceyn kanssa.

Vaikka AJ Tracey ehti vierailemaan Jorja Smithin keikalla viikonlopun aikana, niin sunnuntaina räppäriä ei näkynyt mailla eikä halmeilla.

Niinpä Dave tarvitsi apua yleisöstä ja kun yleisöä on kuin rahaa Roope Ankalla, niin luonnollisesti apua myös löytyi.

Innokkaista faneista valituksi tuli nuori kalastajahattuun pukeutunut mies, mutta hyvin ilmeisestä syystä. Kappaleen nimi kun oli Thiago Silva ja yleisön edustajalla oli Thiago Silvan PSG:n paita yllään.

Sitten oli suorituksen vuoro. Dave pyysi vain hetkellistä apua, mutta saikin fanilta varsin kovaa taustatukea.

Eikä tässä kaikki. Video tapahtuneesta alkoi leviämään internetissä kuin metsäpalo. Lopulta brassifutaaja Thiago Silva itse bongasi videon Twitterissä ja halusi selvittää kuka tämän kaiken takana oli.

Nuoreksi räppäriksi paljastui Alex. Alexilla saattaa riittää säpinää jatkossa. Tällä hetkellä hänellä on yli 9000 seuraajaa Instagramissa. Reipas tunti sitten niitä oli yli 6000.

Katso video tapahtuneesta alta ja olennaiset somepäivitykset.