Happy Mondays– ja Black Grape -yhtyeistä tunnettu Shaun Ryder on kertonut Guardianin haastattelussa melkoisia asioita historiastaan. On ylipäänsä ihme, että mies on yhä hengissä.
”Käytin heroiinia yli 20 vuotta, mutta ei siitä minulle mitään terveysongelmia tullut. No sen verran kyllä, että crack ja metamfetamiini rappeuttivat hampaani täysin mustiksi. Eivät huumeet tai päihteiden käyttö millään tavalla kuitenkaan vaikuttaneet terveyteeni. Sen sijaan suvussani kulkevat kilpirauhasvaivat, ja ne vaikuttavat jokapäiväiseen elämääni nykyään todella paljon”, Ryder kertoo haastattelussa.
Samaisessa haastattelussa hän kertoo saaneensa ADHD-diagnoosin viime vuonna. Myös hänen kolmella tyttärellään on havaittu ADHD. Keskittymisongelmat johtivat siihen, ettei Ryderia koskaan kiinnostanut koulunkäynti. Hän kertoo haastattelussa oppineensa aakkoset vasta 28-vuotiaana.
Tätä nykyä Ryderin elämä on huomattavasti tasapainoisempaa kuin villeimpinä bändivuosina. Hänellä on yhteensä kuusi lasta, ja hän asuu kahden nuorimmian tyttärensä kanssa komeassa omakotitalossaan, jonka alakerrassa on äänitysstudio.
Happy Mondaysista ja Shaun Ryderista voit lukea enemmän Samuli Knuutin loistavasta Madchester-historiikista täältä.
Guardianin Shaun Ryder -henkilökuvan voit lukea täältä.
